Kotitekoisen raidesepelin valmistus
Valvojat: jhr, Hermanni
-
- Lämmittäjä
- Viestit: 223
- Liittynyt: 19.10.2015 21:42
Kotitekoisen raidesepelin valmistus
En löytänyt suomalaiseen pienoisrautatiehen sopivaa H0-sepeliä valmistavarana, joten päätin valmistaa H0-ratalohkoni tarvitseman sepelin kotikonstein. Idean sain eräästä Youtube-videosta, jossa sopivaan raekokoon seulottu hiekka uppovärjättiin akryylivärillä haluttuun sävyyn, kuivattiin ja jauhettiin käyttövalmiiksi pienoismallisepeliksi. En harmillisesti enää löytänyt videota Youtubesta, joten ohessa olisi lyhyt suomenkielinen reportaasi aiheesta.
Olin aiemmin ostanut sepelinharmaata akryyliväriä ratapohjan maalausta varten, joten tarvitsin sepelin valmistukseen ainoastaan pari silmäkooltaan sopivaa seulaa sekä hiekkaa. Seulojen silmäkoot selvitin Ratahallintokeskuksen julkaisusta “SFS-EN 13450 Raidesepelikiviainekset, kansallinen soveltamisohje” (julk. 8.11.2004), jonka mukaan pääradoilla käytettävän raidesepelin raekoko on 31,5–63 mm. H0-mittakaavassa tämä vastaa raekokoa 0,4–0,7 mm. En löytänyt näin tiheällä silmäkoolla varustettuja sihtejä markettitavarana, joten valmistin seulalevyt FDM-tulostimella. CAD-mallinsin seulojen silmäkoot aavistuksen tavoitekokoja suuremmiksi (0,75 mm ja 0,5 mm), sillä pienet reiät 3D-tulostuvat usein nimellismittoja ahtaampina. Liimasin valmistamani seulalevyt maitotölkkien puolikkaisiin, joista olin poistanut pohjat (alapuolen kuva).
Pienoismallisepelin raaka-ainelähteenä toimi taloyhtiöni hiekkalaatikko, josta löytyi kattavasti eri kivennäismaalajeja. Kuivasin hiekkalaatikon hiekkaa parin litran edestä, jonka jälkeen siivilöin roskat ja karkeimmat hiekanjyväset pois keittiösiivilällä. Esiseulonnan jälkeen poistin hiekasta yli 0,7 mm:n hiekanjyvät ja lopuksi alle 0,4 mm:n maa-aineksen, jolloin jäljelle jäi H0-sepeliksi sopivaa hiekkaa. Sivutuotteena muodostuneesta alle 0,4 mm:n fraktiosta jalostin edelleen ratapenkereisiin sopivaa H0-soraa sekä H0-vaunujen massakattoihin sopivaa hietaa.
Raidesepelin sävy vaihtelee sepelin iän ja louhintapaikan mukaan, mikä kannattaa huomioida akryylimaalia valittaessa. Oman lohkoratani tapauksessa käytin hiekan värjäykseen Plus Colorin Rain Grey -akryylimaalia (ostopaikka Sinelli), jonka sävy vastaa uuden raidesepelin sävyä. Maalin juoksevuuden parantamiseksi lisäsin akryylimaaliin vettä: sopiva seossuhde oli likimain 60-75 tilavuusprosenttia maalia ja loppuosa vettä. Veden lisäys pienentää myös akryylimaalin peittävyyttä, jolloin pienoismallisepelille muodostuu luonnollista sävyvaihtelua. Sepelin sävyvaihtelua voi tarvittaessa korostaa vielä lisää sekoittamalla eri värein maalattuja hiekanjyviä keskenään.
Kun maaliliuos oli sopivan juoksevaa, lisäsin hiekan. Hämmensin hiekka-maaliseosta puutikulla parin minuutin ajan, jonka jälkeen keräsin värjäytyneen hiekan yhdelle puolelle värjäysastiaa (kuva alla). Kippasin maaliliuoksen varovasti pois astiasta, jonka jälkeen levitin hiekan leivinpaperiarkille kuivumaan 3-5 vuorokaudeksi. Värjäsin hiekkaa kahdessa erässä yhteensä vajaan desilitran verran, mikä riittää omalla H0-lohkoradallani arviolta yhden ratametrin sepelöintiin.
Keräsin läpikotaisin kuivuneet hiekkapaakut muovipurkkiin, jossa murskasin paakut entisellä polkupyörän poljinkammella (alapuolen kuva). Vapautuneiden hiekanjyvien keräämiseksi kaadoin murskeen tasaisin väliajoin 0,7 mm:n sihtiin ennen hienonnuksen jatkamista. Jatkoin murskausta ja murskeen sihtausta, kunnes lähes kaikki materiaali oli läpäissyt sihdin. Raidesepeli oli tämän jälkeen valmista käytettäväksi.
Laitoin viestin päätteeksi vielä kuvan ratalohkoni sepelöinnistä sekä lopputuloksesta. Sepelin levitykseen ja liimaukseen sovelsin Luke Towanin sekä Trains and Dioramasin kattavia englanninkielisiä Youtube-ohjeita.
Edit: oikoluettu
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
Viimeksi muokannut LOK, 07.08.2021 10:45. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
LOK
lakivija[ät]hotmail[piste]com
lakivija[ät]hotmail[piste]com
-
- Asemapäällikkö
- Viestit: 586
- Liittynyt: 09.01.2007 10:58
Re: Kotitekoisen raidesepelin valmistus
Hyvältä näyttää! Olen tehnyt vähän samalla tavalla, mutta en värjännyt soraa mitenkään. Etsin vain sopivan väriset raaka-aineet.
-
- Lämmittäjä
- Viestit: 333
- Liittynyt: 24.02.2007 12:32
Re: Kotitekoisen raidesepelin valmistus
Upeaa! Nostan hattua itsetekemiselle!
Kun Fleischmann toi aikoinaan (1982) markkinoille valmiiksi sorastettua "Profi"-raidetta, sen kylkiäiseksi myytiin Profi-raiteen raidevälien yms. sepelöimiseen vastaavaa — eli melko suurirakeista — sepeliä (6479 - Schotter-Streumaterial für PROFI-Gleise). PRK:lla sitä yritettiin tutkia. Väriä siitä ei saatu liukenemaan edes metyylietyyliketoniin eikä muistaakseni asetoniinkaan, joten se varmaan oli vain oikean väristä kiviainesta.
Tapiolan kerhon Kauniainen-radan raidesepeli oli Woodland Scenicsin hienoa raidesepeliä. Sen 0,26—0,83 mm raekoko on likimain sopivaa H0-mittakaavaan:
https://woodlandscenics.woodlandscenics ... LG_f_3.jpg
https://www.taprk.org/fin/layout/kaunia ... llast.html
Pienisilmäistä messinki- tai pronssiviiraa on nykyään ilmeisen vaikea saada ainakin koto-Suomesta. Tapiolan kerhon ratojen raidesora (ei raidesepeli) seulottiin pronssiviiralla:
https://taprk.org/fin/layout/kauniainen/scenery.html
[rullaa alas kohtaan "Sorastuksesta yleensä"]
Pronssiviiraa ostin aikoinaan (80-luvulla) Rautarantala Oy:stä, heilläkään ei enää näytä enää olevan pronssiviiraa, mutta rosteriverkkoa on jopa 0,075 mm silmäkokoon asti (Mesh 200, eli 200 lankaa/tuuma):
http://www.kolumbus.fi/rautarantala/ruostumattomat.html
Tällaisenkin löysin:
http://www.tilox.fi/verkot.php
Maailmaltahan saa tietysti mitä vaan: https://www.google.com/search?q=bronze+mesh
pekka

- Viestit: 299
- Liittynyt: 28.06.2007 18:19
-
- Lämmittäjä
- Viestit: 223
- Liittynyt: 19.10.2015 21:42
Re: Kotitekoisen raidesepelin valmistus
Kiitoksia kommenteista! BBM1930s:n videoihin (yllä) tulikin itse asiassa kerran törmättyä Youtubessa, kun etsin neuvoja raiteiden sepelöintiin. Parin näkemäni videon perusteella herran kädenjälki on erittäin vaikuttavaa.
Woodland Scenics -firman hienoa vaaleaa (B74) ja hienoa tummaa (B76) pienoismallisepeliä löytyy myös itseltäni, mutta Suomi-rataan parhaiten sopiva hieno keskiharmaa sepeli (B75) jäi aikoinaan saamatta. Kun sitten vielä huomasin, että WS:n tuotteet kaipaisivat myös seulontaa, niin päädyin tekemään sepelin alusta loppuun itse.
Tilox Oy onkin tuttu firma: Ostin sieltä aikoinaan lajitelman erilaisia verkkoja mm. pienoismalliveturien ritilöitä varten. (Verkkolajitelmani tosin katosi vuosia sitten muuton yhteydessä.)
Yhdessä maansiirtoliikkeessä olisi ollut sopivan väristä kivituhkaa seulottavaksi, mutta yhden tonnin minimitoimitusmäärä olisi ollut hieman liikaa kerrostalokaksion tarpeeseen...

Sattuisitko Jaska muistamaan, mitä materiaalia käytit sepelöintiin ja mistä sitä löysit? Ennen hiekan värjäystä yritin etsiä passelin sävyistä ja sopivaa raekokoa sisältävää kiviainesta mm. hiekoitushiekkalaatikoista sekä rautakauppojen valikoimista esim. kivituhkan ja asennushiekan nimikkeillä.
Yhdessä maansiirtoliikkeessä olisi ollut sopivan väristä kivituhkaa seulottavaksi, mutta yhden tonnin minimitoimitusmäärä olisi ollut hieman liikaa kerrostalokaksion tarpeeseen...
LOK
lakivija[ät]hotmail[piste]com
lakivija[ät]hotmail[piste]com
-
- Veturinkuljettaja
- Viestit: 963
- Liittynyt: 17.12.2007 10:03
Re: Kotitekoisen raidesepelin valmistus
Omatarvetuotanto on kannattavaa aina silloin, jos kaupallisilla toimijoilla ei ole tarjolla riittävän hyviä materiaaleja tai riittävän edullisia materiaaleja. Olemme tuottaneet jo vuosia "loppuun piereskellyn vaahtomuovipatjan jauhamisen" -periaatteiden mukaisesti suomalaisten vaunujen kattojen hiekoittamisessa tarvittavaa hiekkapölyä. Tämä on oivallista kamaa myös sorapenkkojen viimeistelyssä — käytännössä siten, että pölyä sihdataan karkeammalla hiekalla mallatun penkan kostealle pinnalle.
Hiekkapölyn lähteenä on kotitaloni vanha kaivo, joka jäi puutarhakaivoksi sen jälkeen, kun kiinteistö liitettiin kunnallistekniikkaan 1980-luvulla. Alue on vanhaa merenpohjaa. Alueen rakennukset — myös Rantarata — on perustettu kovan savilaatan päälle. Kun savilaatta puhkaistaan, paljastuu sen alta hiesukerros — todellista velliä, joka voisi kansanomaisesti kutsua "lentohiekaksi". Vanha kaivomme ulotuu hiesukerrokseen asti. Kaivo on syvä. Aika monta kaivonrengasta upposi aikoinaan suoraan hiesuun.
Muistan, miten kaivo kaivettiin. Kaivomiehillä oli suuri ämpäri, jossa oli avautuvat pohjaluukut. Ämpäri laskettiin vinssillä kaivoon ja mies seisoi sen päällä. Kun ämpäri oli uponnut heisuun, sulki mies ämpärin pohjaluukut ja mies sekä ämpäri nostetiin ylös. Tällain ämpäri olisi nytkin kätevä.
Mennyt kesä oli oivallista aikaa tuottaa hiekkapölyä. Aluksi kaivo pumpattiin tyhjäksi, jonka jälkeen pääsimme käsiksi hiesuun. Se on pakkautunut melko tiiviiksi kaivon pohjalle. Venäläinen sinkkiämpäri on saatava laskettua ylösalaisin kaivon pohjalle kahden köyden avulla. Tämän jälkeen ämpäriä painetaan pitkän seipään avulla, jolloin se uppoaa hiesuun.
Hiesu on todellista velliä. Parhaiten vesi saadaan haihdutettua ulkona auringonpaisteessa. Alussa kankaiden päällä, sen jälkeen pahvien päällä. Tänä kesänä prosessi kesti kolme viikkoa. Kuuma sauna on yksi keino, mikäli kesä ei ole aurinkoinen.
Hiesu kovettu hiekkakivimäisiksi kokkareiksi. Ne murenevat käsissä tai kun niitä kopauttaa. Tämän jälkeen hiesu seulotaan. Suurin osa pölystä painuu seulaverkon läpi, eli saanto on erittäin hyvä. Seulonnassa käytetään maaliseulontaan tarkoitettua verkkoa sekä nylonsukkaa.
Vuosien varrella olemme tuottaneet noin 50 litraa hiekkapölyä. Vastaava kaupallista tuotetta ei ole, eikä hiekkalaatikkohiekka sisällä näin hienoja jakeita. Mestarimallien sarjat sisältävät nykyisin pienen pussin kuivattua hiesua.

Kyllä tuosta taloyhtiön hiekkalaatikkohiekastakin löytyi erittäin hienoa hiekkapölyä vaunujen massakattoihin ja H0-mittakaavan hiekaksi. Hiekkapölyä löytyy vaihtelevia määriä melko lailla kaikkien luonnollisten kivennäismaalajien joukosta isompien partikkelien rapautumisen johdosta.
Taloyhtiöni hiekkalaatikko sisälsi hiekkapölyä noin 50 ml yhtä hiekkalitraa kohti. Sihtasin sitä alle 0,4 mm:n maa-ainesfraktiostani erilleen erittäin tiheäksi 3D-tulostuneen sihtini läpi. Perinteinen sukkahousukankaasta koottu sihti olisi tosin ollut hiekkapölyn seulontaan nopeampi vaihtoehto, kun kankaassa olisi ollut enemmän seulareikiä hiekkapölylle: 3D-tulostettu sihtini oli toistuvasti jumissa, kun isommat partikkelit tukkivat seulan vähäisiä reikiä.
LOK
lakivija[ät]hotmail[piste]com
lakivija[ät]hotmail[piste]com
-
- Veturinkuljettaja
- Viestit: 963
- Liittynyt: 17.12.2007 10:03
-
- Ratavartija
- Viestit: 23
- Liittynyt: 09.03.2012 14:26
-
- Lämmittäjä
- Viestit: 223
- Liittynyt: 19.10.2015 21:42
Re: Kotitekoisen raidesepelin valmistus
↑Kyllä. Kysyin luvan taloyhtiömme hallituksen jäseneltä ennen "soranottoa".
LOK
lakivija[ät]hotmail[piste]com
lakivija[ät]hotmail[piste]com