Lisää paikallisjunan vaunuja
Paikallisjunan vaunut ovat saaneet jatkoa. Aikaisemmin valmistuneiden kaksiakselisten vaunujen kavereiksi olemme valinneet P-sarjan postivaunun, DE-sarjan lyhyen päivävaunun, Ge-sarjan matkatavaravaunun ja Ggh-sarjan lämminvaunun, joka usein roikkui paikallisjunan hännillä. Lämminvaunu sopii myös tavarajuniin.
Rakennussarjat on toteutettu samalla periaatteella kuin aikaisemmin julkaistut F-, Ek ja Dk-vaunut. Kori muodostuu 0,3 mm:n syövytetystä uuhopeapellistä, katot ovat hartsivalua, puskimet ja kattokalusteet ovat messinkivalua sekä laakeriohjaimet ovat valkometallivalua. Sarjat sisältävät kaikki rakentamisessa tarvittavat osat — myös monipuoliset siirtokuvat, joiden avulla mallit voi sijoittaa useammalle eri vuosikymmenelle.
Vaunuissa on toteutettu yksinkertaisella tavalla kolmipisteripustus. Tämä tarkoittaa sitä, että toinen pyöräkerta asennetaan ”kiikkuun”. Kiikku tasaa vaunun kulkua epätasaisellakin radalla. Sarjoissa on sorvatut messinkilaakerit sekä mahdollisuus käyttää Rapido-kytkintä tai Mestarimallien omaa MM160-lenkkikytkintä. Sarjoissa on monipuoliset ohjeet.
Sarjoja tuotetaan vain ennakkovarausten mukainen määrä. Tee varauksesi 29.11.2015 mennessä, niin olet mukana tilauksessa.
Mallien hinnat ovat seuraavat:
DE 65 euroa, P 65 euroa, Ggh 60 euroa ja Ge 60 euroa. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24 prosenttia.
Varaukset ja tiedustelut osoitteeseen info(at)mestarimallit.com.
Oheisista kuvista selviää, miltä valmiit mallit näyttävät.
Tänä vuonna julkaistujen paikallisliikennevaunujen avulla voi koota lähes kaikki Suomessa käytössä olleet paikallisliikenteen junarungot. Junan hännille voi luontevasti liittää myös yhden Ga-vaunun, josta sarja julkaistiin tämän vuoden alussa. Ensi vuonna paikallisliikenteen junan keulille saadaan myös Pr2-veturi.
Arvioimme, että uudet vaunu ovat toimituskunnossa tammikuun alussa. Varausten jättämisen jälkeen toimitamme ennakkovarausten tehneille laskun, jonka summa on puolet kokonaiskauppasummasta. Loput laskutetaan tavaran toimituksen yhteydessä.
Ystävällisin terveisin
Mestarimalllit-tiimi
Uusia N-skaalan paikallisliikennevaunuja
Valvoja: PeS
-
- Veturinkuljettaja
- Viestit: 962
- Liittynyt: 17.12.2007 10:03