Kävin aiemmin viikolla viemässä roskakatokseen roskia ja huomasin, että joku oli tuonut sinne TV-tason roskiin heitettäväksi. Seuraavana iltana menin haukkana paikalle kuusiokoloavaimen kanssa ja irrottelin talteen TV-tason kannen ja pohjalevyn. Pohjalevyssä oli ihan pätevät kalustepyörät paikallaan, joten ruuvasin ensin ne parempaan talteen. Mutta entäpä ne levyt? Molemmat oli 985 x 450 mm kokoisia 22 mm:n pinnoitettua lastulevyä. Eli jykevää sorttia. Mitäpäs niiden päälle rakentamaan.
Muistivihkoissani oli alunperin vuonna 2005 tekemäni suunnitelma Hietalan (ei se Viipurin radalla ja Venäjän puolelle jäänyt) kuvitteellisesta liikennepaikasta. Hietala on raskaasti kiskotetun pääradan varressa oleva merkityksensä ja suuruutensa päivät menettänyt liikennepaikka, jolla on enää yksi päätepuskuriin päättyvä sivuraide. Kaivoin laatikostani Pikola-projektia (saman radan varressa oleva pääteliikennepaikka) varten hankkimani Märklinin C-kiskot ja aloin sommittelemaan niitä suunnitelman mukaisesti levyjen päälle.

Pääraide tulisi keskelle levyä, joten toiselle puolelle mahtuisi sivuraide ja pieni lastausalue. Pääraiteen varteen Mestarimallien pysäkkirakennus tms. ja ilman yhteyttä pääraiteeseen jäänyt pussiraide kivilaitureineen. Käytin asemarakennusta mallintamaan pahvilaatikosta leikattua mökkiä.

Sivuraiteen vaihteen jälkeen tulisi tasoristeys ja hieman sivummassa olisi liikennepaikan suuruuden ajoista muistuttamaan jäänyt vesitorni.

Koska Märklinin C-kiskojen suorien pituudet ovat "epäsymmetriset" (24172 = 171,7mm, 24188 = 188,3mm), päätin tehdä toisesta lohkosta 892 mm pitkän ja toisesta vastavuoroisesti 908 mm pitkän. Näin kahdesta lohkosta tulee mukava 1800 mm eli kymmenen peruspalan (2200/5106 = 180mm) pituinen kokonaisuus.