lokomotiivi kirjoitti: ↑22.01.2023 00:04
Ja sitten kun pienituloinen on saanut säästettyä rahaa mallia varten on se myyty loppuun. Ymmärrettävää tietysti etteivät yritykset valmista malleja paljon varastoon.
Mitä suuret edellä, sitä pienet perässä. Tähän on tultu laajemmaltikin pienoisrautatieteollisuudessa. Varastoon ei kannata sitoa rahaa, vaan massatuotannossakin tuotteiden elinkaaret ovat lyhentyneet. Aika nopeasti moni massatuotantouutuus myydään loppuun ja uutta rykäisyä joudutaan odottamaan vuosikaudet.
Pääsin vierailemaan pari vuotta sitten Romfordin tehtailla, jossa kolme teollisuusrobottia työsti erilaisia vetureissa ja vaunuissa käytettäviä nippeleitä 24/7. Investointi oli niin kallis, että koneita oli käytettävä ympäri vuorokauden. Omistaja kertoi, että kun kone on ohjelmoitu vääntämään jotain osaa, niin se tekee kerralla seuraavien kolmen vuoden tarpeet. Tämä voi johtaa helposti siihen, että ei-oota on tarjolla, jos määrä on arvioitu väärin.
Kysynnän kartoitus tulee käytännössä tehtyä siinä vaiheessa, kun uuden mallin proto on valmis ja sen hinta on tiedossa. Tämän jälkeen voidaan kerätä ennakkotilaukset. Jos niitä ei tule tarpeeksi, niin mallin tuotanto voidaan perua. Tällöin proton suunnittelun ja toteutuksen kustannukset jäävät tekijän tappioksi. Tämä on kuitenkin vähemmän, kun sarjan tuottaminen, jota ei saada kaupaksi. Kun tuotanto käynnistyy saatujen ennakkovarausten perusteella, tehdään pieni määrä varastoon mahdollista tulevaa kysyntää varten. Näin moni piensarjavalmista ja suurempikin valmistaja toimii. Niukkuus ylläpitää myös sarjojen jälleenmyyntiarvoa, mikä on ilmiön sivuvaikutus.
Mestarimallien kanssa voidaan aina tehdä korottomia maksujärjestelyjä. Kauppahinta voidaan jakaa useammalle kuukaudelle, jos tuntuu siltä.
lokomotiivi kirjoitti: ↑22.01.2023 00:04
Aina päädytään siihen lopputulemaan, että Suomessa on vähän harrastajia. Ei ole tarpeeksi niitä joilla taloudellisesti olisi mahdollisuus harrastaa tai olisi aikaa.
Tähän on yritettävä sopeutua ja on yritettävä löytää sopivat kohderyhmät. Suomen kaltaisella pienellä markkina-alueella asian tekee ongelmalliseksi vielä se, että pienikokoisen Suomi-aiheisen hatun alla on kirjava joukko erilaisia harrastajia ja asiakkaita. Osa haluaisi halpoja valmismalleja, osa haluaa ehdottomasti koota rakennussarjoja, osa tuntee esikuvien yksityiskohdat erittäin tarkasti, osalle riittävät melko suurpiirteiset mallit, osa ei ole kiinnostunut rakentamaan malleja, osa haluaa modernia kalustoa ja osa historiallista, osa haluaisi liimattavia muovisarjoja, osalle syövytetyn pellin juottaminen ei ole ongelma jne, jne. Yhteisen nimittäjän löytäminen on siis suhteellisen haastava. Esimerkiksi Englannissa on helppo valita kohderyhmäksi joku kapea friikkiporukka, koska pienimmätkin porukat edustavat tuhansia asiakkaita. Tämä näkyy maan kaupallisessa tarjonnassa.
Kokemuksemme mukaan tyypillinen Suomi-aiheiden harrastaja tuntee esikuvat erittäin hyvin. He tietävät, millä tavalla Dv12-vetureiden eri valmistussarjat poikkeavat toisistaan. Tämä on seikka, joka valmistajan on tiedostettava, koska tällainen asiakas on myös aidosti sarjoista kiinnostunut ja parhaimmillaan hankkii kaikki mahdolliset Suomi-aiheet aikakaudesta riippumatta. Suurpiirteisemmin ajattelevan asiakkaan kannalta siitä ei ole mitään haittaa, että yksityiskohdat ovat kohdallaan.
Toinen palautteen perusteella syntynyt havainto on se, että rakennussarjan on oltava selkeästi rakennettava. Rakentamista varten tarvitaan seikkaperäiset ohjeet ja kokoonpanoa on testattava riittävästi ennen kuin sen päästää myyntiin. Hankalasti koottavia kohtia on yritettävä helpottaa. Tästä saamme arvokasta palautetta asiakkailta — aina rakennussarjan suunnitelu ei osu nappiin.
Kolmas asia on se, että sarjan on sisällettävä kaikki rakentamisessa tarvittavat osat. Kovin moni ei ole halukas veistelemään puukolla puuttuvia osia tai metsästämään jotain massatuotantovalmistajan nippeliä, jonka tuotanto on loppunut. Siirtokuvat ovat yksi tärkeimmistä, vaikka niiden rooli voi tuntua vähäiseltä. Suomessa on vuosien varrella tehty paljon aihiosarjoja, joita varten ei ole siirtokuvia. Meiltä kysellään jatkuvasti yksittäisiä siirtokuvia, joiden painaminen ei ole kannattavaa toimintaa.
Continental Modeller kirjoitti vuosia sitten, että Suomi on Euroopassa pienoisrautatieharrastuksen banaanitasavalta. Mittarina käytettiin tarjolla olevia valmiita massatuotantomalleja. Markkinatalouden periaatteiden näkökulmasta analyysi on oikea: jos Suomessa olisi kysyntää, syntyisi myös tarjontaa. Toisaalta myös kysynnänhallinnalla voi synnyttää kysyntää, mutta se edellyttää riskienottamista. Mikään maassatuotantovalmistaja ei ole sitä kuitenkaan halunnut tehdä. Norjalaisen markkinan synnystä kerrotaan juttua 1970-1980-luvuilta. Tuolloin eräs kauppias otti yhteyttä Liman tehtaille ja yritti saada Limaa tekemään norjalaisen peruspakkauksen. Liman tehtailta vastatiin, että teemme kyllä, jos maksat kaikki viulut. Kauppias maksoi. Peruspakkauksesta syntyi valtaisa menestys ja tällä hetkellä Norjassa on merkittävää pienoisrauttieteollisuutta norjalaisesta kalustosta — ja myös ilmeisen paljon harrastajia niitä ostamassa. Norjalaiset yritykset valmistavat jo ruotsalaistakin H0-kalustoa.
Norjan väkiluku on Suomea pienmpi, mutta harrastus ja yritystoiminta on aktiivisempaa kuin Ruotsissa, jossa on lähes tuplaten porukkaa. Mitä norjalaiseet ovat osanneet tehdä oikein ja mitä suomalaiset ovat tehneet väärin tai jättäneet tekemättä — tämän kun tietäisi, niin viisasten kivi olisi plakkarissa.