Märklin C-kisko lattiarata

Yleistä keskustelua omista radoista ja projekteista.

Valvojat: jhr, Hermanni

Tony
Lämmittäjä
Viestit: 173
Liittynyt: 21.03.2007 14:41

Märklin C-kisko lattiarata

Viesti Kirjoittaja Tony »

Täällä on sen verran vähän kirjoituksia lattiaradoista, että ajattelin jakaa oman lattiarataprojektini.

Ensin hieman taustaa aiheeseen. Haaveilin pitkään tekeväni H0-mittakaavan kiinteän radan (lohkoista), mutta projekti ei päässyt koskaan alkua pidemmälle. Sitä rajoitti oikeastaan kolme asiaa 1) ajan puute, 2) osaamistason ja vaatimusten välinen ero ja 3) tarvittavan tilan puute. Näistä erityisesti tuo viimeinen osoittautui ylitsepääsemättömäksi esteeksi. Tähän umpikujaan ajauduin oikeastaan omaa syytäni ja osin tietämättömyyttä. Valitsin mittakaavaksi H0:n (1/87) ja esikuvaksi löyhästi Saksan DB era IV:n vuodelta 1979, joskin kalustoni taitaa kattaa vuodet 1965 - 1990. Jokatapauksessa edes sinnepäin esikuvan mittaisten junien ajattaminen tarkoittaa 2-4metrin mittaisten junien ajattamista. Lisäksi erityisesti vaihtotyöt ovat kiinnostukseni kohteita niin henkilöliikenteen kuin erityisesti tavaraliikenteen osalta. Tulin siihen tulokseen, että minimissään tarvitsisin tilan, joka olisi 6mX4m suuri. Eihän tällaista tilaa oikein missään käyttämättömänä ole.

Tästä johtuen päätin suunnitella tilapäisen radan, jonka latoa lattialle esimerkiksi viikon ajaksi kerrallaan ja ajattaa sillä junia. Saattaa kuulostaa pikkulasten leikiltä, mutta tämä toteuttaa itselleni tärkeimmät vaiheet hyvin (junien ajattaminen, vaihtotyöt ja logiikkojen ohjelmoiminen). Rata perustuu tällä hetkellä pelkästään Märklin C-kiskoon ja MM-ohjaukseen. Rata on point-dogbone-point tyyppinen, jossa keskellä vielä tylsästi "Main" niminen asema. Asemalla on 5 läpiajettavaa raidetta, joiden hyötypituudet ovat noin 3 metriä. Main sijaitsee sähköistetyn kaksiraiteisen pääradan varrella ja mallintaa pientä kaupunkiasemaa tai suuren kaupungin esikaupunkiasemaa. Osa TEE-junista porhaltaa suoraan aseman läpi, osa pysähtyy sillä. D-junat puolestaan pysähtyvät aina asemalle ja niihin kohdistuu viikonloppuisin vaihtotöitä. Mainilla D-junien keulalle vaihdetaan sähköveturin tilalle diesel, esimerkiksi BR 220, kun ne jatkavat matkaansa Giesensdorfiin. Lisäksi asemalla on paikallisliikennettä Wiesensteigiin ja kiskobusseilla Giesensdorfiin. Tavaraliikennettä aseman läpi kulkee paljon, koska yhteys johtaa öljynjalostamolle ja satamaan. Asemalla lastataan vähäisiä määriä kappaletavaraa umpivaunuihin ja puutavaraa avovaunuihin. Asemalla on päivystäjinä BR 290 ja BR 261 vaihtotyöveturit.

Mainin länsipäästä pääsee paluusilmukan kautta Giesensdorfin kylään, jossa on pieni henkilöliilkenteen asema ja vähäistä tavaraliikennettä. Rata on sähköistämätön. Asemalla on kaksi raidetta, joiden hyötypituus on 2 metriä. Asemalta on pistoraiteet sahalle ja huonekalutehtaalle. Tavaraliikennettä tulee lähinnä sahalta, jonne kuljetetaan raakapuuta ja takaisin sahatavaraa. Lisäksi kappaletavaraa lastataan makasiinilla ja pienellä huonekalutehtaalla. Täällä henkilöliikenteestä pitää huolta kiskobussiyhteys Mainiin ja viikonloppuisin käyvät D-junat. Päivystäjänä on Köf II pienoisveturi ja BR 212 (koska omistamassani Köffissä ei ole telex-kytkimiä).

Mainin itäpäästä puolestaan pääsee paluusilmukkaan, jossa on piiloratapiha. Piiloratapihalla on seitsemän läpiajettavaa raidetta, joista viidellä voi seisottaa kalustoa. Hyötypituus näillä on 2 - 3 metriä. Paluusilmukasta on yhteys Wiesensteigiin, joka on pieni saksalainen kaupunki. Asemalla on kolme raidetta, joista kaksi on sähköistetty. Lisäksi asemalla on kuormausraide. Wiesensteigin henkilöliikennettä hoidetaan D-junilla ja lähiliikennejunilla (Silberling). D-juniin kohdistuu veturin ympäriajo asemalla, mutta lähiliikennekalusto on push-pull tyyppistä. Wiesensteigissa on pakastamo, jonka johdosta kylmävaunuja on ratapihalla lähes jatkuvasti. Muuta tavaraliikennettä erittäin ahtaalle ratapihalle ei mahdukaan. Päivystäjänä BR 261 vaihtotyöveturi tai BR 212, mikäli BR 261 on poissa käytöstä.

Radan pääohjaimena toimii jo vanhanaikainen Märklin CS 1 ja aliohjaimina kolme MS 1 ohjainta. Radan kaikki vaihteet ovat sähköistetty ja asemien raiteet ohjelmoitu reiteiksi. Radalla on 12 kpl sähköisesti ohjattavia irroitusraiteita, jotta junakokoonpanoja voi muuttaa. Opastimet ja ilmajohtimet puuttuvat, eikä niiden hankinnasta ole vielä varmuutta. Lisäksi automaattiohjauksen mahdollistama S88 väylä ei ole käytössä, mutta se on tarkoitus rakentaa seuraavalle ajokerralle käyttöön (näin kiskobussi, lähiliikennejunat, TEE-junat ja osa tavarajunista pääsisi ajamaan itsenäisesti). Lisäksi seuraavaan kertaan jää myös boosterialueen käyttöönotto (Piilopiha+Wiesensteig), koska nyt virta ei meinaa riittää usean veturin yhtäaikaiseen käyttöön.

Ohessa periaatekuva radasta.https://1drv.ms/u/s!Al_gJREDYY3iklykbyAEpb9fS_iV Rata nykyisessä muodossaan valtaa tilan, joka on noin 8 metriäX1 metriä ja lisäksi 4 metrit pistot asemille ja piiloradan noin 3 metriä. Radasta ei ole nyt toteutettu sinisellä merkittyjä alueita (molemmat veturitallit ja osa piilopihan raiteista). Veturitallit tulee olemaan radan ainoat "kiinteät rakenteet" ja ne tehdään lohkoiksi joskus myöhemmin. Lisäksi tarkoitus on hankkia rataan riittävän kestäviä rautatierakennuksia, kuten asemia ja tavaramakasiinejä luomaan parempaa ilmapiiriä.
Kolmatta kiskoa pitkin perille saakka!
tv_tyyppi
Lämmittäjä
Viestit: 223
Liittynyt: 27.08.2006 19:49

Re: Märklin C-kisko lattiarata

Viesti Kirjoittaja tv_tyyppi »

Komea määrä rataa, varsinkin H0 radaksi, jos ymmärsin oikein, että todellakin kaikki mustalla merkitty rata on koottuna. Taitaa olla suuremmilla (ainakin kotimaisilla) moduliradoillakin vaatimattomampi määrä kiskoja. Tuosta tulee mieleen amerikkalaisten kellareihin ja autotalleihin rakennetut rautatieimperiumit. Tuntuu, että itse en viikon jälkeen herkästi lähtisi purkamaan rataa kun tuossa näyttää ratakaavion perusteella olevan aikamoinen työ koota. Kelpaisi kyllä nähdä kuvia kokonaisuudesta kun rata on ajokunnossa!
Tony
Lämmittäjä
Viestit: 173
Liittynyt: 21.03.2007 14:41

Re: Märklin C-kisko lattiarata

Viesti Kirjoittaja Tony »

Tästä kansiosta löytyy muutama dokumenttikuva, kun rata oli kasassa. Se sai olla koossa peräti 5 päivää, kunnes se piti purkaa. Purkuprojekti kesti noin neljä tuntia, kasaaminen toista päivää :)

https://1drv.ms/u/s!Al_gJREDYY3iklsvVjl ... M?e=J3CNAw

Tarkkasilmäiset huomaavat, ettei Main ja Hidden ratapihat ole ihan 1:1:een suunnitelman kanssa. Vastaan tuli jälleen tilarajoitteita, jotka vaativat tiettyjä kompromissejä. Myöhemmin on kyllä tarkoitus saada Main alkuperäiseen muotoonsa ja lisäksi vielä vähintään 0,5metriä lisää pituutta piiloradan raiteisiin. Ajopäivistä toinen opittu asia oli se, ettei Märklin bus ainakaan tuon 1. sukupolven CS ohjaimen kanssa ole ideaalinen. Luulin, että Connect 60125 boxilla voi väylän jakaa kahdeksi, mutta ei... Eli väylä pitää kierrättää Mainilta ensin toiselle pikku ratapihalle ja sitten toiselle. Lisäksi junan ajattaminen tarpeeksi tarkasti irroitusraiteen päälle on kyllä sellainen taitolaji, että voinee jossakin vaiheessa tulla eteen CS3 ohjaimen hankinta. Tällöin saisin käyttööni MS2 ohjaimet, joita myös omistan ja irroittamisen voisi tehdä Giesendroffissa ja Wiesensteigillä niiden avulla.
Kolmatta kiskoa pitkin perille saakka!
Tony
Lämmittäjä
Viestit: 173
Liittynyt: 21.03.2007 14:41

Re: Märklin C-kisko lattiarata

Viesti Kirjoittaja Tony »

Lattiaradan ensimmäisen ajotestin jäljiltä oli täysin selvää, ettei Wiesensteigin kapasiteetti riitä mitenkään aiotulle liikennemäärälle. Lisäksi 22 metrinen kääntöpöytä veturitalleineen tuntui ylimitoitetulta niin pienelle asemalle. Jotain tarvitsi siis Rautatiehallituksessa tehdä ja päätös oli raidekapasiteetin kaksin tai kolminkertaistaminen vastaamaan kasvavaa kysyntää niin henkilö- kuin tavaraliikenteen puolella. Oheisen linkin kautta pääsee tutkailemaan ratakaavion muutosta: https://1drv.ms/u/s!Al_gJREDYY3iknC1OsZzDzVFzqdK

Edelleen Wiesensteig on pääteasema, josta on yhteys Mainin risteysasemaan. Wiesensteigiin tulee yksiraiteinen sähköistetty rata ja ratapihan raiteista on sähköistetty raiteet 1-4. 1-raidetta käyttävät pääsääntöisesti push-pull tyyppiset junat, EMU:t ja DMU:t, koska siinä ei ole ympäriajomahdollisuutta. Tavarajunat käyttävät pääsääntöisesti raidetta 4, josta ei ole yhteyttä henkilöliikenteen asemaan. Lisäksi asemalla on sähköistämättömät raiteet 5 ja 6 sekä lukuisia pistoraiteita. Raiteiden 3 ja 4 hyötypituus on hieman yli kaksi metriä, jolloin kohtuullisen mittaisia junia voidaan ottaa sisään asemalle. Sivuraiteiden mitoitusohjeena on käytetty kolmea "normaalin" tavaravaunun mittaa. Uusi ratakaavio mahdollistaa monipuolisen liikenteen ja erityisesti paljon vaihtoliikettä radalle.

Asemalle tulee neljälle raiteelle lähtöopastimet ja lukuisia raideopastimia (opastimet ovat semafori opastimia). Lisäksi varikkoalueelle tulee tosiaan kääntöpöytä. Näiden jälkeen aseman sähköistys on valmis ja seuraavaksi alkavatkin rakennustyöt. Rata on suunniteltu siten, että sen voi rakentaa lohkoissa. Ensimmäiset kolme lohkoa sisältävät varikkoalueen, joka siis ainoana rakennetaan tässä vaiheessa. Muut rakennukset tulevat olemaan lattiaradalla rekvisiittana.Aseman koko on noin 4 metriä X 1,2 metriä, mutta tässä ei ole huomioitu "paluusilmukkaa" tai piiloratapihaa. Lattiaratana ollessaan tämä liittyy piiloratapihan kautta Mainiin.

Ohessa pari lisäkuvaa Wiesensteigin asemasta:
https://1drv.ms/u/s!Al_gJREDYY3ikm6sb22RimtOS0Ej
https://1drv.ms/u/s!Al_gJREDYY3ikm9ZkHiVdwU85cBa
https://1drv.ms/u/s!Al_gJREDYY3ikm3VElIxKcc2JG-v

Koska Wiesensteigin laajennus on Rautatiehallitukselle kallis investointi, tulee kestämään kotvan aikaa, ennenkuin koko rata on seuraavan kerran ajovalmis ns. päästä päähän. Asemalla on yhteensä 27 vaihdetta, 6 irroitusraidetta, noin 30 metriä suoraa rataosuutta. Lisäksi Giesensdorfin laajennus on jo suunnittelupöydällä. Sen osalta laajennus on huomattavasti maltillisempi. Pieni veturivarikko, yksi aseman seudun raide lisää ja uusi pistoraide teollisuusalueelle.

Mallia ratakaavioille on otettu Märklin The Track Plan Bookin radoista, joista osa on kopioitu sellaisenaan tai kuten tämä Wiesensteig muokattuna aivan toisesta radasta. Ideoita saatu myös Juutuubin kautta.
Kolmatta kiskoa pitkin perille saakka!
Tony
Lämmittäjä
Viestit: 173
Liittynyt: 21.03.2007 14:41

Re: Märklin C-kisko lattiarata

Viesti Kirjoittaja Tony »

Giesensdorfin liikennepaikan uusi ratakaavio.

Kuten jo aiemmin kerroin, päätin suunnitella myös Giesensdorfin ratapihan uudestaan. Mallia tähän ratapihaan otin Juutuubista löytyvistä videoklipeistä, joissa esitetetään Manuela's Modellbahnvideon Rodach pääteasemaa. Ratapiha muistuttaa jopa liiankin uskollisesti videoilta löytyvää Rodachin asemaa, joskin muutaman muutoksen tein siihen heti alkuun.

Oheisesta linkistä pääsee katsomaan sekä Wiesensteigin, että Giesensdorfin suunnitelmat:
https://1drv.ms/u/s!Al_gJREDYY3iknKh7d9 ... y?e=ChsbIM

Giesensdorfiin tulee yksiraiteinen sähköistämätön rata ja ratapihalla on kaksi raidetta junien lähettämistä varten. Näiden raiteiden hyötypituus on noin kaksi metriä. Asemalla on myös kolmas raide, jolle voidaan ottaa pääsääntöisesti lyhyitä tavarajunia. Näiden lisäksi asemalla on 5 kuormausraidetta ja veturivarikon kaksi pistoraidetta. Veturivarikolla on 1-pilttuinen talli ja peruspalvelut höyry- diesel- ja raskaan polttoöljyn vetureille.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan liikennepaikan henkilöliikenteestä vastaa pääosin V100 (BR 212) ja V80 (BR 280) sarjan dieselvetureiden vetämät Umbau-lähiliikennejunat, jotka koostuvat 3-6 vaunuletkan joko kolmi- tai neliakselisista vaunuista tai näiden yhdistelmistä. Lisäksi kiskobussit ovat tavanomainen näky Giesensdorfin asemalla. Harvakseltaan V160 (BR 218) tai V200 (BR 220/221) dieselveturit vetävät D-junia asemalle.

Tavaraliikennettä on maltillisesti. Alueella on pieni saha, jonne tuodaan tukkeja ja paluukuormana erilaista sahatavaraa. Kappaletavaraa lempataan edelleen käsin umpivaunuihin vaunu kerrallaan, joten makasiineille tuodaan umpivaunuja päivittäin kuormattavaksi. Höyryvetoa ei juurikaan enää 1970 luvun puolivälin tienoilla käytetä, mutta satunnaisesti erityisesti tavarajunia niillä vedetään.

Vaihtotöitä varten liikennepaikalla päivystää V60 (BR 261) ja KöfII (BR 323) veturit.

Giesensdorfin koko lattiaratana on noin 4 metriä X 0,7 metriä, mutta rata on suunniteltu myös myöhemmässä vaiheessa rakennettavaksi lohkoradaksi. Tällöin sen koko on 390cm X 120 cm ja siinä on oma erillinen linjaraideosuutensa ja piiloratapiha. Minimikaarresäde on Märklin R2 (noin 400mm) ja näkyviltä osin R3 (515mm).

Ohessa muutama kuva koeajosta:
https://1drv.ms/u/s!Al_gJREDYY3iknWAUisAMaUuUXoE
https://1drv.ms/u/s!Al_gJREDYY3iknZ4-wNmaOZrLEEH
https://1drv.ms/u/s!Al_gJREDYY3iknTf56Is353YpKxq

Koska kyseessä on ikuisuusprojekti, tämä lattiaratamahdollisuus on mahtava juttu. Nyt uusien suunnitelmien johdosta tosin radan kokonaisena näkeminen ei tule olemaan lähitulevaisuudessa. Uusia sähköohjattuja vaihteita tulisi hankkia noin 20 - 30 kappaletta muista kilkkeistä puhumattakaan.

Lopussa vielä päivitetty ratakaavio koko lattiaradasta. Rata levittyy kolmeen makuuhuoneeseen ja käytävälle ollessaan täydessä loistossaan. Ehkä, joskus, toivottavasti.

https://1drv.ms/u/s!Al_gJREDYY3iknermr_jAAil2AkT
Kolmatta kiskoa pitkin perille saakka!
tv_tyyppi
Lämmittäjä
Viestit: 223
Liittynyt: 27.08.2006 19:49

Re: Märklin C-kisko lattiarata

Viesti Kirjoittaja tv_tyyppi »

On pituutta radalla. Mukava katsoa kuvia radasta jonka kokoista tuskin koskaan tulee rakentamaan itse.
Vastaa Viestiin