Goofyn kotirata

Yleistä keskustelua omista radoista ja projekteista.

Valvojat: jhr, Hermanni

Goofy
Ratavartija
Viestit: 47
Liittynyt: 04.09.2008 22:50

Goofyn kotirata

Viesti Kirjoittaja Goofy »

Terveppä terve, uusi foorumilla mutta seurannut jo pitkään. Ajattelin tähän väliin tuikata omasta kotiradastani juttua.

Tälläkertaa vähemmän tekstiä, enemmän kuvia, koska yksi kuvahan vastaa melko tarkasti noin tuhatta sanaa. Täälä(kin) useimmat projektit ovat joko "juuri alkamassa" tai aivan alussa, joten meikähän repäsee ja esittelee lähes valmiin radan. Aloituksesta on kylläkin jo reilu vuosi aikaa, ja jotkut on ehkä törmännyt näihin kuviin esim. rautatiemuseon foorumilla, tahi pienoismallit.net:ssä.

Rata on purettavissa kuuteen lohkoon, joten sitä ei tarvitse rikkoa jos sitä joutuu siirtämään. Lohkoja menee 3kpl V70 voleksin takaloosteriin kunhan penkit taittaa. Sähkö ja ohjausjärjestelmät on perinteiset analogiset, joka raide on eristetty toisistaan, useastakin kohtaa.. valoja on myös sinne tänne ripoteltu ja niitä tulee lisää. Vaihteita kääntelee Pecon, Pikon, Rocon sekä myös omatekoiset moottorit.

Kalustoa, on. Pikon Alex settejä lidlistä hain jostain syystä kolme boksia, ihan asiallista rojua. Pääosa kalustosta on Rocoa, vaunupuolelta löytyy uutta pikoa sekä electrotreniäkin.

ja sitten lopultakin niitä KUVIA

Että tämmöstä tälläkertaa. Saa antaa risuja ja ruusuja ja mitä ikinä keksii kirjottaa :wink:
Avatar
Hermanni
Asemapäällikkö
Viestit: 415
Liittynyt: 07.02.2006 18:05

Re: Goofyn kotirata

Viesti Kirjoittaja Hermanni »

Mitäs tuohon voisi sanoa muutakuin pirskatin hieno rata tuosta tuli.
Varsinkin nuo iltakuvat valaistuksineen ovat hienoja!
Mitenkäs tuo styroksi toimii pohjana junien/pyörien äänen kannalta, vaimentaako korkki tarpeeksi?
Ylläpito
Goofy
Ratavartija
Viestit: 47
Liittynyt: 04.09.2008 22:50

Re: Goofyn kotirata

Viesti Kirjoittaja Goofy »

Styroxista pidän itse koska se on halvempaa ja helpommin saatavaa kuin se sininen mitä sitte onkaan nimeltään, ja helppoa muokata yms. Äänet on ihan kohtalaiset, oon tehny testejä, rata suoraan styroxille ja sorat päälle pitää huomattavasti kovempaa ääntä kuin jos korkki on välissä. Lisäksi korkilla saa kivasti muotoiltua penkat yms. ja korkki on halpaakin vielä. Sitä ei montaa palaa tuohon mennyt, ja yksi siivu maksaa 4 euroa. kokoa sillä tais olla melkeen metri x 60cm.

Aika karua on vielä maisemat tuola, kuten kuvista näkee. Paljon pensaita, puita sun muuta tulee, ja figuureja yms ja muita yksityiskohtia..
Goofy
Ratavartija
Viestit: 47
Liittynyt: 04.09.2008 22:50

Re: Goofyn kotirata

Viesti Kirjoittaja Goofy »

Nyt kun rata on ollu suht valmiina tuosta loppukesästä lähtien, niin iski himo taas rakennella jotain. Koska huoneen yksi seinä on vielä lähes vapaa pienoisjunista, valtaan sen oitis. Sinne tulee pieni asema ja ratapiha, kokoa palikalle oon kaavaillu 230x60cm. Tänään kävin ostamassa rungon rakentamiseen kulmarautoja ja ruuveja, styroxi ja puutavara ens viikolla. Kun alusta on valmiina, pääsee suunnittelemaan raiteiden paikkoja jonka jälkeen täytyy tilata tavaraa. Kiskot tulee olemaan Pikon A kiskoja koska olen ne hyviksi havainnut, ja halpojakin ovat.

Sitte tahtosin vähän kommenttia, onko seuraavan linkin takana olevat veturit kannattavia hankintoja millään tavalla? Hinta ainakin houkuttaa:
http://modelleisenbahn-cms.de/guetzold/ ... derdb.html
http://modelleisenbahn-cms.de/guetzold/ ... rdbag.html
ealab
Veturinkuljettaja
Viestit: 1185
Liittynyt: 21.09.2007 09:49

Re: Goofyn kotirata

Viesti Kirjoittaja ealab »

Tyylikäs rautatie. Kun joskus saisi täällä omat maisemat laitettua. Myös rata foamista. Penkat havuvanerista. Sellaisenaan varsinainen melulähde. Eritoten vaunukalusto metelöi lähes kuulosuojia vaativalla tavalla. Kas, kun lattia radan alla myös heijastelee ääntä. Paljon auttoi 2mm huovan laittaminen raiteiden alle. Naulaus varsin tarkkaa, koska huopa antaa helposti periksi. Naulaus vain sen verran, että rata ei ollenkaan painu ja vaihteet toimivat ja ovat linjassa. Kantaa hyvin, painumatta, kaluston. Äänenkään ei pitäisi johtua nauloja myöten ratapohjaan. Vielä ei sorastettu.
Samuelsson
Lämmittäjä
Viestit: 295
Liittynyt: 28.06.2007 18:19

Re: Goofyn kotirata

Viesti Kirjoittaja Samuelsson »

Itselläni on tuo jälkimäinen dieseli, tosin suomennettuna DV15-vempuksi. (löytyy pm.net:stä)
Vekotin on kulkuominaisuuksiltaan aivan kelvollinen. Omassani Jostain syystä kuuluu kaarteissa "naksuttavaa" ääntä. En ole onnistunut paikantamaan sen lähdettä vaikka kaikkea on kokeiltu! Ilmeisimmin tuon vastapainolimpun akseli on liian väljä..? Suorilla kulku on pehmeää ja tasaista.. Noiden Gudtzoldin(?) vetureiden kompastuskivi on todella heiveroiset muoviset kiertokanget, jotka ovat kiinni muovisilla klipseillä. Erehdyppä kerran irroittamaan, niin se oli melkeinpä siinä... (omasta yksi klipsi poikki ja patentilla kiinni) Myös seikka jota voisi kehua on veturin valot. näyttävät myös analogiradalla kirkkailta jo melkein ryömintänopeudessa. Hyvä ominaisuus vaihtoveturille.
Goofy
Ratavartija
Viestit: 47
Liittynyt: 04.09.2008 22:50

Re: Goofyn kotirata

Viesti Kirjoittaja Goofy »

nyt ois pohjia valmisteltu uudelle osiolle..

http://s211.photobucket.com/albums/bb30 ... usi%20osa/
Avatar
Jimi
Lämmittäjä
Viestit: 160
Liittynyt: 05.12.2007 15:10

Re: Goofyn kotirata

Viesti Kirjoittaja Jimi »

Todella hienon radan olet tehnyt. Oma ratani ei ole edistynyt yhtään viime kesän jälkeen.
Goofy
Ratavartija
Viestit: 47
Liittynyt: 04.09.2008 22:50

Re: Goofyn kotirata

Viesti Kirjoittaja Goofy »

Saksasta tuli paketti joten rakennus jatkuu taas...

http://s211.photobucket.com/albums/bb30 ... usi%20osa/
Avatar
mudhoney
Lämmittäjä
Viestit: 351
Liittynyt: 12.06.2007 13:32

Re: Goofyn kotirata

Viesti Kirjoittaja mudhoney »

Ratapihan muodosta tuli mieleen Rajamäki. Which is nice.
jartsa

Re: Goofyn kotirata

Viesti Kirjoittaja jartsa »

Vaihdemoottorit vaikuttavat fleisuilta?Mites rata on kiinnitetty tuohon styroksialustaan?Ilmeisesti liimaamalla,tuskin nauloilla.Tuo kiskojen alta puuttuvat pöllit kävi silmään myöskin,monessa saksalaislehdessä ne puuttuvat Rocon metrikiskoista kuvissa.Pienillä fiksauksilla rata näyttää hyvältä.
Goofy
Ratavartija
Viestit: 47
Liittynyt: 04.09.2008 22:50

Re: Goofyn kotirata

Viesti Kirjoittaja Goofy »

Kaikki kiskot sekä veturitalli on uutta Pikoa, vaihdemoottoreita myöten, jotka pelaavat oikein mainiosti.
Kiskot on erikeeperillä liimattu korkkiin, joka niin'ikään on liimattu styroxiin, ja sepelöinti viimeistään pitää radan kasassa. Tällähaavaa raiteet on jo maalattu ja toki sitä ennen kaikkiin puuttuviin paikkoihin laitoin ratapöllit. Radalla on nyt myös 2 ajolaitetta, "ykkös"ohjaimella voi ajaa koko radalla, ja sillä toisella vain tätä uutta palikkaa. Ainoat fleisut mitä löytyy, on toinen ajolaite sekä yks höyryveturi.
markku55
Lämmittäjä
Viestit: 315
Liittynyt: 24.02.2007 09:36

Re: Goofyn kotirata

Viesti Kirjoittaja markku55 »

Noissa neljässätoista kuvassa on vain yhdessä jo maastoakin tehty. Onko valmiimmasta radasta kuvia jossain enemmän?
Goofy
Ratavartija
Viestit: 47
Liittynyt: 04.09.2008 22:50

Re: Goofyn kotirata

Viesti Kirjoittaja Goofy »

markku55 kirjoitti:Noissa neljässätoista kuvassa on vain yhdessä jo maastoakin tehty. Onko valmiimmasta radasta kuvia jossain enemmän?
Juu kyllä on enemmän kuvia, ihan ekassa viestissä tässä ketjussa on linkki, mutta nehän on sielä samassa Photobucketissa.


Ai juu itelle kun (muka) noi asiat on niin itestäänselviä niin ei kaikkea huomaa tänne kirjotella, eli siis tää ratarojektihan alko jo kohta pari vuotta sitten, kun ton huoneen sain käyttööni. Kun viimesyksynä sain radan suunnilleen valmiiksi (joo valmiiks nää ei koskaan tule) päätin tehä vielä yhelle vapaalle seinustalle lisää rataa, ton pienen ratapihan sivuraiteineen. Ja homma lähti siitä käyntiin tammikuussa, että purkasin alkuperäsen radan viimisestä lohkosta maiseman pois koska sinne ois ollu muuten mahotonta tehä liittymää uuden palikan raiteelle. Menee(kö?) vähän vaikeeks selittää... Kai noista kuvista saa hieman tolkkua :D
markku55
Lämmittäjä
Viestit: 315
Liittynyt: 24.02.2007 09:36

Re: Goofyn kotirata

Viesti Kirjoittaja markku55 »

No joo, johan löytyi lisää kuvia, en tosin tiedä miten viimeisestä linkistä pääsisi näkemään noita muita kuvia, mutta toimihan tuo eka linkki onneksi vielä.
Rata on hieno, harmi, että uudet suunnitelmat aiheuttavat vanhan purkamista.
Vastaa Viestiin