Modell Hobby Spiel 2015 - Leipzig

Yleinen keskustelu rautateistä ja pienoisrautateistä.
Vastaa Viestiin
TuH
Matkustaja
Viestit: 7
Liittynyt: 03.08.2015 08:40

Modell Hobby Spiel 2015 - Leipzig

Viesti Kirjoittaja TuH » 09.10.2015 19:41

Olen vieraillut pienoisrautatiemessuilla Kölnissä Saksassa 2012 ja 2014. Messut järjestetään joka toinen vuosi, joten tästä näytti tulevan välivuosi. Elokuun lopulla törmäsin kuitenkin googlessa sivustoon, joka esitteli tapahtumaa Modell - Hobby - Spiel, paikkana Leipzig. Tarkempi tutkailu antoi kuvan isosta tapahtumasta, jossa oli tarjolla koko pienoismallailun kirjo. Ja mikä parasta, yksi neljästä isosta näyttelyhallista oli pyhitetty lähes kokonaan pienoisrautateille. Ja kuumetta nosti se, että näytteilleasettajissa oli edustettuna lukuisa joukko itseä kiinnostavan mittakaavan TT valmistajia ja kauppiaita. Kölnissä TT on ollut edustettuna hyvin marginaalisesti. Matka siis tilaukseen. Henkilökohtaisista syistä pääsin reissuun vasta lauantaina iltapäivällä, joten messujen kiertämiseen jäi vain sunnuntai. Ja kuten hiukan arvelin, se ei riittänyt kuin pienoisrautatieosion koluamiseen ja pikaiseen pyrähdykseen toisessa hallissa. Kaksi jäi kokonaan käymättä. Ohessa sitten jokunen kuva.

Faktoja sen verran, että kävijöitä oli järjestäjän mukaan 98 400, näytteilleasettajia 655 (siis kaikki aiheet) 15 eri maasta.

Leipzigin messukeskus on vaikuttava rakennelma.

Kuva

Sisääntulorakennukseen pääsi jo ennen avaamisaikaa, varsinaisiin halleihin vasta tasan kymmeneltä. Sisääntulohallissa oli esillä mm. 3D-tulostusta, laserleikkausta sekä kynäruiskumaalausta.

Kuva

Kun kello löi kymmenen, hallien ovet aukenivat, ja ruuhka oli hetken melkoinen.

Kuva

Paikalla olivat tietysti kaikki suurimmat saksalaiset valmistajat demo-ratoineen, joilla kalustoa esiteltiin. Ohessa Brawan versio...

Kuva

...ja alla yksityiskohta maisemasta.

Kuva

Märklin on tietysti aina messuilla mukana.

Kuva

Messuilla on hyvä mahdollisuus tutkailla pienempien valmistajien tarjontaa, ja tuotteiden laatua livenä. MKB Modelle valmistaa mm. erilaisia rekennuksia ja satamanostureita. Saatavana yleisimmissä mittakaavoissa.

Kuva

Raitiovaunujen suosio on myös erittäin suurta.

Kuva

Ratojen layoutit eivät ole pelkästään saksalaishenkisiä. Oheinen 0-mittakavan rata huokuu amerikkalaista menneen ajan tunnelmaa.

Kuva

Alla pari näytettä puolalaisesta pienoisrautatiemallailusta. Osastolla esillä olleiden mitalien perusteella menestystä on kertynyt.

Kuva

Kuva

Näytteillä oli suuria kokonaisuuksia...

Kuva

...ja vähän pienempiäkin.

Kuva

Mielenkiintoinen yksityiskohta. Lautta liikkui vesistön yli, ja saavuttuaan laituriin, kuorma-auto lähti liikkeelle ja ajoi pois lautalta.

Kuva

Ja aina messuilla pitää olla yksi talvinen maisema.

Kuva

Fallerin osastolla oli useampi demo, jossa aiheena oli "Car System", eli motorisoidut ajoneuvot.

Kuva

Erilaisia digitaaliratkaisuja oli näytteillä myös runsaasti.

Kuva

Saksalaisilla on TT-mittakaavan harrastajille oma "kattojärjestö" AK-TT, jonka omalla näyttelyradalla oli kokoa riittävästi.

Kuva

kari-g
Lämmittäjä
Viestit: 106
Liittynyt: 21.05.2007 22:38

Re: Modell Hobby Spiel 2015 - Leipzig

Viesti Kirjoittaja kari-g » 12.10.2015 09:44

Hyviä kuvia, joita lienee enemmänkin. Saisitko niitä näkyville jollekin kuvasaitille.

//kari

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 1 vierailija