Radan eläminen ja elämisen torjunta

[jartsa]

Rakenteiden alle jääviin ratalinjoihin olisi hyvä voida päästä käsiksi, esimerkiksi korjaamaan naulausta tai juottamaan irronneita juotoksia kiinni

Tämä lause aiheutti ainakin minulle hieman kummastusta. Mielestäni naulauksia tai juotoksia ei tarvitse korjata, jos ne on tehty alunperin oikein/kunnolla. Liitoksissahan aina tapahtuu juotettaessa ajan myötä pieniä muutoksia juotospinnassa. Liitoksethan toimivat juotettuina useita kymmeniä vuosia, kunhan ne on oikealla tavalla juotettu (ei kylmäjuotoksia). Toistakymmentä vuotta olen noita tehnyt elektroniikka-alalla ja 1,5-2 vuoden välein joutunut juotospassin uusimaan perinteisille komponenteille.

[PeS]

Mielestäni naulauksia tai juotoksia ei tarvitse korjata, jos ne on tehty alunperin oikein/kunnolla. Liitoksissahan aina tapahtuu juotettaessa ajan myötä pieniä muutoksia juotospinnassa. Liitoksethan toimivat juotettuina useita kymmeniä vuosia, kunhan ne on oikealla tavalla juotettu (ei kylmäjuotoksia).

Rakenteellisesti rata ei ole koskaan täysin stabiili - varsinkaan kiinteäksi rakennettu rata. Elämisen vaikutukset suuressa kiinteässä radassa ovat itse asiassa paljon suuremmat kuin metrin mittaisissa moduuleissa. Ilmankosteuden muutokset asuinhuoneissakin talven ja kesän välillä ovat melkoiset. Tämä tarkoittaa sitä, että radan rakenne elää ja yleensä se elää eri tavalla kuin kiskot. Pienoisrautatieharrastajilla on tästä runsaasti kokemuksia. Omassa radassamme ensimmäisen lämmityskauden aikana kiskoprofiilit repeytyivät irti muovipölkyistä kaikissa kaarteissa - vaikka radan runko oli rakennettu taiteen sääntöjen mukaan ja oli saanut mukautua paikoillaan peräti kaksi vuotta ennen kiskottamista. Kokeilujen ja mittausten kautta löytyivät toki kiskoihin tarvittavat liikuntasaumat ja tapa naulata rata - oikeilla kiskonauloilla, jota tarravat kiskoprofiilin jalkaan.

Pölkyissä käytetty muovi haurastuu ajan myötä - niin kuin muovit yleensäkin. Haurastumiseen vaikuttavat pölkkyjen maalaus, sorastuksessa käytetty liima, kiskonpuhdistusaineet ja liikkuvasta kalustosta irtoava voiteluöljy. Muovisten kiskonaulajäljitelmien pitokyky heikkenee vanhuuttaan ja profiilin kiinnityksiä joutuu silloin tällöin vahvistamaan nauloilla. Mittasin Löylymäestä mm. kuinka vanhoissa Pecon vaihteissa poikkeavan raiteen raideleveys oli levinnyt millimetrin, kun kaarteelle pakotettu kisko pyrkii suoristumaan ja muoviset naulajäljitelmät eivät jaksa vanhuuttaan pitää profiilia ryhdissään. Eläminen voi irrottaa johtojen juotoksia, jos johtoihin kohdistuu vetoa. Juotossauma voi myös vanhuuttaan hapettua, heiketä ja irrota. Yhtä lailla ratarungon rakenteen eläminen voi irrottaa vaihteen naulauksen ja vääntää vaihteen mutkalle, vääntää kaarteeseen kinkin jne.

On siis parasta suunnitella radan rakenteesta sellainen, että huoltotöiden suorittaminen onnistuu - tämä ei ole mielipide, vaan perustuu omakohtaisiin kokemuksiin. Siksi omassa radassamme maisemarakenteista on suunniteltu sellaiset, että kaikkiin kiskoihin pääsee tarvittaessa käsiksi myös yläkautta.

[jartsa]

Rakenteellisesti rata ei ole koskaan täysin stabiili - varsinkaan kiinteäksi rakennettu rata.
Tuo asia on tiedossa,tervetulleet vinkit kiinteään rataan otan vastaan toki,jos vielä on useamman vuosikymmenen kokemus noista.

On siis parasta suunnitella radan rakenteesta sellainen, että huoltotöiden suorittaminen onnistuu - tämä ei ole mielipide, vaan perustuu omakohtaisiin kokemuksiin. Siksi omassa radassamme maisemarakenteista on suunniteltu sellaiset, että kaikkiin kiskoihin pääsee tarvittaessa käsiksi myös yläkautta.

Tälläistä olen ratapohjana ja runkorakenteina suunnitellut käyttäväni: Runkona 100x15mm kuusi hienosahattuna/höylättynä, jalat myös hs/höylättynä 2x2:sta. Vaneri (10mm) on radan kantava pohja, raiteiden alla korkki tms? Kiskot on "metrikiskoja" ja vaikkapa 3m:n välein 1mm:n välyksellä oleva juottamaton liikuntasauma (Vai riittääkö 0,5mm per pääty?). Jokaisessa toisiin kiinni juotetussa n. 3m:n pätkässä oma virransyöttö. Takaa ainakin virransyötön toimivuuden sähköisesti?

[PeS]

Tälläistä olen ratapohjana ja runkorakenteina suunnitellut käyttäväni: Runkona 100x15mm kuusi hienosahattuna/höylättynä, jalat myös hs/höylättynä 2x2:sta. Vaneri (10mm) on radan kantava pohja, raiteiden alla korkki tms? Kiskot on "metrikiskoja" ja vaikkapa 3m:n välein 1mm:n välyksellä oleva juottamaton liikuntasauma (Vai riittääkö 0,5mm per pääty?). Jokaisessa toisiin kiinni juotetussa n. 3m:n pätkässä oma virransyöttö. Takaa ainakin virransyötön toimivuuden sähköisesti?

Vaikea ottaa kantaa valitsemiisi runkomateriaaleihin, kun ei ole tarkempaa tietoa itse rungon rakenteesta. Onko kyseessä ns. avoin runkorakenne vai vanerilevyllä kokonaan katettu rakenne? Penkkojen pohjissa tai radan katemateriaalina en käyttäisi vaneria - korkeintaan filmivaneria ja sekin maalattuna molemmilta puolilta öljymaalilla ennen asentamista. Itse olen käyttänyt avointa runkorakennetta, eli puupohjaisella materiaalilla katetaan vain kiskojen alle jäävät alueet ja kaikki muut välit katetaan synteettisillä materiaaleilla, kuten styrofoam-levyllä, kanaverkolla, paperilla jne. Penkkojen alla linjoilla käytin pistosahalla sivuistaan viistoksi sahattua lastulevyä, jonka kaikki pinnat (myös alapuoliset) on maalattu kahteen kertaan öljypohjaisella Empire-maalilla. Maalauksen voi välttää valitsemalla vihertävän saniteettilastulevyn, joka on "kyllästetty" kostetta kestäväksi. Kantavan penkan päällä on kolmen millimetrin VinylBed-penkka, joka on liimattu kosteutta kestävällä puusepän liimalla (korkilla on taipumus turvota paitsi Bilteman moottoritiivisteitä varten myytävällä kumikorkkilevyllä, joka on stabiili). Näin sain aikaiseksi esikuvaansa edes jossain määrin muistuttavan kaksinkertaisen pengermallin. Asemien alla taas on suurempia suoria lastulevyjä - nekin maalattuina kummaltakin puolelta ja muutamasta kohdasta katkaistuina ja liikuntasaumoilla varustetuina (kannataa välttää suuria yhtenäisiä levypintoja). Asema-alueilla kiskojen alla on pelkkä VinylBed (asema-alueillahan ei ole pengermuotoa käytännössä lainkaan).

Flekseistä kolmen metrin kangiksi juotettuja pätkiä monet jenkkikirjat todellakin suosittelevat. Näitä ohjeita mekin aikoinaan noudatimme. Kolmen metrin kanki on kuitenkin aivan liian pitkä Suomen ilmasto-oloihin. Kun kaikki kaarteemme olivat paukahtaneet irti, piti kolmen metrin pätkät pätkiä lyhyemmiksi, eli tehdä liikuntasaumoja laikalla (paksuus 0,7 mm) käytännössä noin 1,5 m:n välein. Elämisen ilmiöihin toki vaikuttaa myös käytetty kaarresäde. Meillä minimikaarresäde on 600 mm, joka jenkkiopuksien mielestä on aivan liian jyrkkä fleksistä taivuteltuna - jenkkiopuksissa todetaan, että alle metrisiä säteitä ei fleksistä pitäisi vääntää tai jos väännetään, niin profiilit pitäisi manklata. 600-milliset kaarresäteet saimme lopulta pysymään paikoillaan ilman manklaustakin: riittävillä liikuntasaumoilla on kunnollisella naulauksella, eli käytimme kaikissa kaarteissa ns. "oikeita" kiskonauloja. Oikeat kiskonaulat ovat nauloja, joissa kanta on korvattu 90 asteen kulmaan väännetyllä väkäsellä. Naulaus tehdään aivan profiilin jalan vierestä ja ennen kuin naula painetan pohjaan, käännetään väkänen siten, että se tarraa kiinni profiilin jalasta. Naulaukset tehdään karteissa noin joka kymmenenteen pölkkyyn - sekä profiilin ulko- että sisäpuolelta. Liikuntasaumojen kohdalta kahdesta tai kolmesta vierekkäisestä pölkystä sauman kummaltakin puolelta ja profiilin kummaltakin puolelta. Ensin tehdään naulaus ja vasta naulauksen jälkeen katkaistan liikuntasauma. Näin varmistetaan se, että kaarteeseen sijoitettu liikuntasauma ei muodosta "kinkkiä", eli kulmakohtaa. Noin yleisesti ottaen liikuntasaumojen sijoittamista kaarteeseen tulisi välttää - aina näin ei kuitenkaan voi tehdä.

Oikean kiskonaulan pito on erinomainen. Kiinnityksessä on tarvittava jousto ja mahdollisesti elämään pyrkivässä rakenteessa profiili pääse liukumaan suhteesessa naulan kantaan. Paikat eivät siis mene rikki, vaikka radan rakenne eläisikin. Oikean kiskonaulan käyttäminen ei ole juurikaan työläämpi tapa kuin tavanomaisten naulojen käyttäminen: porataan tiukka reikä profiilin jalan vierestä pölkyn läpi puiseen alusrakennelmaan asti. Painetaan naula sormilla paikoilleen siten, että väkänen sojottaa pois päin profiilista. Naulataan tuurnan avulla paikoilleen. Kun naula on lähellä loppusyvyyttään käännetaan väkänen kiskoprofiilin jalan päälle, tuurna naulan päälle ja kevyellä napautuksella lyödään naula loppusyvyyteensä. Seurataan samalla silmä kovana, että naulaus ei mene liian syvälle ja paina monttua kiskoon. Naula tarttuu yleensä niin lujasti, että sitä ei voi kiskoa irti, vaan epäonnistunut naulaus on purettava katkaisemalla naula teräslangan katkaisuun soveltuvilla sivuleikkureilla.

Suorilla osuuksilla voi käyttää tavanomaisia kiskonauloja. Naulaus noin joka 12:sta pölkystä - pölkyn päistä, ei pölkyn keskeltä. Pölkyn keskelle lyöty naula voi painaa pölkyn lyttyyn ja kaventaa raideleveyttä.

Jokaiseen liikuntasaumalla erotettuun osuuteen ei välttämättä tarvitse järjestää omaa sähkön syöttöään - riittää, että hyppylangalla ylitetään laikalla katkaistu sauma.

[jartsa]

Ainakin Fleischmannin digilaitteissa suositellaan tuota 3m:n syöttöväliä. Tarkkanahan on oltava, ettei vahingossa kytke johtoja ristiin. Tuo n. 3m:n fleksipätkien käyttö pitkillä suorilla, kaarteisiin voi sitten käyttää mainitsemaasi lyhyempää väliä. Radius kaarteissa minimi 600mm sivulinjoilla, päälinjoilla mahdollisuuksien mukaan 700 tai jopa 1200mm.

Löytyykö noita kiskonauloja vaikkapa Risteysasemalta? Aikoinaan käytin ihan rautakaupan nupukantaisia teräsnauloja kiskon keskelle lyötyinä. Tuurna oli malliltaan tasainen pää, jossa porattu pieni monttu. Tosiaankin sai olla tarkkana ettei lyönyt liian lujaa: joko raidepölkky katkesi tai meni montulle.

Runkorakenne on suunniteltu avoimeksi perinteisten talojen "koolaus" mitoituksella 600mm ja jalkaväli 1200mm, raideosuudet ja asema-alueet vaneripohjalle rakennettuna. Filmivaneria ei tarvitse käsitellä mielestäni mitenkään. Esimerkkinä nuo tallin ovien sisäpinnat ovat ko.tavaraa, eikä ne ole kupruilleet 15 vuoden aikana, vaikka vettä on satanut niiden pinnalle.

[PeS]

Ainakin Fleischmannin digilaitteissa suositellaan tuota 3m:n syöttöväliä. Tarkkanahan on oltava, ettei vahingossa kytke johtoja ristiin. Tuo n. 3m:n fleksipätkien käyttö pitkillä suorilla, kaarteisiin voi sitten käyttää mainitsemaasi lyhyempää väliä.

Fleischmannin digilaitteiden sähkönsyötön osalta 3 metriä varmaan pitää paikkansa, mutta ei elämisen vaikutusten välttämisen osalta, kun kiskoja naulataan. Nämä ovat siis kaksi eri asiaa.

Löytyykö noita kiskonauloja vaikkapa Risteysasemalta? Aikoinaan käytin ihan rautakaupan nupukantaisia teräsnauloja kiskon keskelle lyötyinä. Tuurna oli malliltaan tasainen pää, jossa porattu pieni monttu. Tosiaankin sai olla tarkkana ettei lyönyt liian lujaa: joko raidepölkky katkesi tai meni montulle.

Suomesta saa vain tavanomaisella kannalla varustettuja kiskonauloja, kuten esimerkiksi Pecon kiskonauloja. Jos haluat "oikeita" kiskonauloja, on niitä tilattava. Micro Engineeringin "oikeita" kiskonauloja on saatavana useita eri pituuksia vaikkapa Micro-Markista tai melkein mistä tahansa amerikkalaisista pienoisrautatiekamaa myyvistä postimyyntiputiikeista. Jos oikein muistan, niin myös saksalainen Fohrmann myy niitä.

Filmivaneria ei tarvitse käsitellä mielestäni mitenkään. Esimerkkinä nuo tallin ovien sisäpinnat ovat ko.tavaraa, eikä ne ole kupruilleet 15 vuoden aikana, vaikka vettä on satanut niiden pinnalle.

Kosteuden kestävyyden vuoksi ei filmivaneri tarvitse maalata (tosin sahatut pinnat eivät ole yhtä hyvin suojattuja kuin itse vanerin pinta). Penkan liimaaminen filmivaneriin ja sorastaminen onnistuvat kuitenkin helpommin maalatulle pinnalle. Jos pintaan vetää esimerkiksi Otepohjan, antaa se karkeana mattamaalina hyvän pohjan esimerkiksi liimalle.