Sinisiä vaunuja

Keskustelua vetureita, vaunuista, autoista, ym...

Valvojat: jhr, Hermanni

Tipitii
Ratavartija
Viestit: 12
Liittynyt: 15.12.2008 10:12

Re: Sinisiä vaunuja

Viesti Kirjoittaja Tipitii »

Hei!

Vaunuprojekti lähestyy loppuhuipennustaan eli siirtokuvien asennusta. Siihen liittyen olisin halunnut kysyä muutamaa asiaa:

1. Juha Telimaan tekemien siirtokuvien alareuna on täysin suora, vaikka vaunun päädyissä korin alareuna on keskiaosaa alempana. Kannattaako ylijäävä osuus vaunun keskellä leikata pois vasta siirtokuvien kuivuttua vai pitäisikö tehdä viillot taitekohtiin ja taittaa lieve korin alareunan taakse jo kuvia asentaessa?

2. Olen käyttänyt aihiona Märklin 4253 -vaunuja. Varmistaakseni siirtokuvien sopivuuden tulostin ne tavalliselle paperille neuvottuun kokoon 274 mm. Hämmästyksekseni huomasin, että vedokseni olivat 4-5 mm liian lyhyitä. Kyseessä lienee yksinkertaisesti se, että 4253-vaunut ovat aavistuksen pidempiä kuin Telimaan käyttämät 4248-vaunut, vai kuinka? Eihän siirtokuvamateriaalin pitäisi venyä mihinkään, eihän?

3. Photoshopin mukaan Telimaan siirtokuva-arkin leveys on 232 mm, jolloin kuvaa pitää suurentaa noin 18 %, jotta lopullinen leveys olisi neuvottu 274 mm. Onko tarkoitus tämä, vaikka näin toimien siirtokuvat kasvavat myös korkeutta? Jos kuvaa ainoastaan leventäisi, vääristyisivät tekstin mittasuhteet.

Tipi
JuhaTelimaa
Lämmittäjä
Viestit: 110
Liittynyt: 11.01.2007 16:36

Re: Sinisiä vaunuja

Viesti Kirjoittaja JuhaTelimaa »

1. Alareuna on hyvä taittaa reunan alle jo kuvaa asennettaessa. Kuivana taitettu siirtokuva saatta halkeilla taitoksen kohdalla.

2. Vaunut taitavat olla eripituisia. Photoshopissa voi helposti lisätä leveyttä keskelle sopivaan kohtaan, missä ei ole tekstejä.

3. Kuvat tulee aivan oikein skaalata sopivaan leveyteen, jolloin myös korkeus kasvaa oikeaksi.
lepa
Ratavartija
Viestit: 16
Liittynyt: 28.03.2012 19:10

Re: Sinisiä vaunuja

Viesti Kirjoittaja lepa »

Terve! Heh, löysin tuossa kaapistani Rivarossin makuuvaunun, joka on ilmeisesti kansainvälistä mallia, eli sillä ajetaan saksa-ranska-puola jne. reittiä. Sen saisi suomalaistettua siniseksi makuuvaunuksi, Mutta vaunu on liian pitkä (303mm) mun suomi letkaan... Oletteko koskaan lyhentänyt vaunun koria ja runkoa, eli sahannut runkoa poikki, ottaneet keskeltä vaunua palan pois ja liimannut takaisin yhteen? Jos olette, niin miten olette sen tehneet, onko käytössä ollut jokin jigi millä on saanut vaunun osat liimattua linjassa toisiinsa takaisin, vai jokin muu menetelmä? Vai onko tämä tuomittu epäonnistumaan :) Köyhänä opiskelijana ei ole mahdollisuutta ostaa kalliita vaunuja jotka sopisivat pituutensa vuoksi paremmin, eli täytyy tehdä vanhoista vaunuista halvoilla menetelmillä.... :?
jonne14
Matkustaja
Viestit: 1
Liittynyt: 11.07.2015 12:32

Re: Sinisiä vaunuja

Viesti Kirjoittaja jonne14 »

Miten oikeen teet noita :D voitko laittaa jotkut työ ohjeet :o
Avatar
mudhoney
Lämmittäjä
Viestit: 351
Liittynyt: 12.06.2007 13:32

Re: Sinisiä vaunuja

Viesti Kirjoittaja mudhoney »

lepa kirjoitti:Terve! Heh, löysin tuossa kaapistani Rivarossin makuuvaunun, joka on ilmeisesti kansainvälistä mallia, eli sillä ajetaan saksa-ranska-puola jne. reittiä. Sen saisi suomalaistettua siniseksi makuuvaunuksi, Mutta vaunu on liian pitkä (303mm) mun suomi letkaan... Oletteko koskaan lyhentänyt vaunun koria ja runkoa, eli sahannut runkoa poikki, ottaneet keskeltä vaunua palan pois ja liimannut takaisin yhteen? Jos olette, niin miten olette sen tehneet, onko käytössä ollut jokin jigi millä on saanut vaunun osat liimattua linjassa toisiinsa takaisin, vai jokin muu menetelmä? Vai onko tämä tuomittu epäonnistumaan :) Köyhänä opiskelijana ei ole mahdollisuutta ostaa kalliita vaunuja jotka sopisivat pituutensa vuoksi paremmin, eli täytyy tehdä vanhoista vaunuista halvoilla menetelmillä.... :?
Kapeateräinen lattasaha ja sahausjiiri helpottavat kummasti katkaisemista. Vaunun sisäpuolelle, etenkin katon alle ja miksei pohjaankin liimaat styreenistä tukisuikaleet vahvistamaan uutta saumaa.
ATH
Konduktööri
Viestit: 64
Liittynyt: 07.07.2015 19:11

Re: Sinisiä vaunuja

Viesti Kirjoittaja ATH »

Olisi tälläinen https://www.mallikauppa.fi/shoplib/prod ... tion=showc
ja yksi Pikon Alex. Mitkä olis hyvät esikuvat?
VAROITUS: Älkää katsoko osoitetta http://yhdysraide.vuodatus.net/ Pienoisrautatiepitoisuus liian suuri
magnuken
Lämmittäjä
Viestit: 356
Liittynyt: 28.04.2008 10:26

Re: Sinisiä vaunuja

Viesti Kirjoittaja magnuken »

Eipä taida löytyä valmiita "sinsisiä vaunuja" ei H0 tai N skaalassa keltään!

Mutta, esim Maksimilta saat noita Suomi-Neuvostoliitto väliä kulkeneita vaunuja H0 skaalassa, siis Lev Tolstoi ja Repin junan vaunuja. Ne ovat joko vihreitä tai sinisiä ja Maksim on tehnyt niihin vallan hienot siirtokuva-arkit, jolla saadaan ne kaikki Helsinki-Pietari-Moskova dekaalit niihin laitettua. Vaunut ovat siis Ammendorf tai EuroTrain valmistetta.

Jos kiinnostaa, lähetä sähköpostia Makim Dementieville:
hrukach[ät]yandex.ru
Viimeksi muokannut LOK, 18.12.2017 01:16. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Syy: Off-topic poistettu.
ATH
Konduktööri
Viestit: 64
Liittynyt: 07.07.2015 19:11

Re: Sinisiä vaunuja

Viesti Kirjoittaja ATH »

Anteeksi, mutta miten tuo liittyy kysymykseeni?
VAROITUS: Älkää katsoko osoitetta http://yhdysraide.vuodatus.net/ Pienoisrautatiepitoisuus liian suuri
magnuken
Lämmittäjä
Viestit: 356
Liittynyt: 28.04.2008 10:26

Re: Sinisiä vaunuja

Viesti Kirjoittaja magnuken »

Eikös täällä jopa kyselty mistä sinisiä vaunuja valmiina? Mutta niitä kun ei liiemmälti ole saatavilla toin sitten esiin ehkäpä toiseksi parhaan vaihtoehdon "suomalaiskalustolle", siis mitä radoillamme on liikkunut. Eli nuo Helsingin ja Venäjän väliset Tolstoi (vihreitä ym.) ja Repin (sinisiä) vaunut, mitä voi hankkia ihan valmiina oikeine dekaaleineen. Itse olen yrittänyt parista Repin vaunusta "modata" VR:n sinisiä, mutta homma vielä kesken.
ATH
Konduktööri
Viestit: 64
Liittynyt: 07.07.2015 19:11

Re: Sinisiä vaunuja

Viesti Kirjoittaja ATH »

Tämä tilanne, edelleen. Aikaa ja jaksamista pienoisrautatielle ei vain ole ollut. Tässä saattaa mennä jonkin aikaa...
Liitteet
DSCN2784.jpg
DSCN2784.jpg (105.29 KiB) Katsottu 4540 kertaa
VAROITUS: Älkää katsoko osoitetta http://yhdysraide.vuodatus.net/ Pienoisrautatiepitoisuus liian suuri
Vastaa Viestiin