Pienoisrautatiekerho ry:n Joulunäyttely 26.—27.11.2011

Tietoja ja keskusteluja tapahtumista ja tilaisuuksista.

Moderator: Hermanni

Psi
Lämmittäjä
Posts: 331
Joined: 24.02.2007 12:32

Pienoisrautatiekerho ry:n Joulunäyttely 26.—27.11.2011

Post by Psi »

Tänä vuonna 60 vuotta täyttävä Pienoisrautatiekerho ry järjestää perinteisen Joulunäyttelyn 26.—27. marraskuuta VR:n pääkonttorin ruokalassa, sisäänkäynti Rautatientorin luoteisnurkasta läheltä taksiasemaa. Näyttely järjestetään yhdessä Suomen Rautatiemuseon kanssa. Näyttelyssä on esillä mm. suuri Alppirata ja FREMO-moduulirata sekä harrastajien työpaja.

Näyttelyssä on kahvio ja Suomen Rautatiemuseon monipuolinen kauppa, josta voit hankkia pukinkonttiin kotimaisia joukkoliikennealan kirjoja, videoita ja suomalaisia pienoisrautatien rakennussarjoja.

Näyttelyssä on esillä mm. kaksi isoa ja varsin erilaista pienoisrautatietä:

Alppirata on lähinnä suurta suomalaista kotirataa muistuttava rata, jossa junia on paljon ja ne liikkuvat koko ajan, aivan kuten Sveitsissä konsanaan. Alppirata on erityisesti nuorimpien kävijöiden suosiossa.

Toista harrastuksen ääripäätä edustaa FREMO-moduulirata, joka kuvaa suomalaista 50—60-luvun rautatiemiljöötä, jossa käsintehdyt pienoisjunat kulkevat verkkaisesti, kuten Suomessa silloin ennen. Tämä rata kiinnostaa mallinrakentajia ja vanhempia näyttelyssä kävijöitä, jotka voivat saada radan yksityiskohdista ja kiireettömyydestä nostalgisia muistoja omasta nuoruudesta, jossa graffiteja tai kvartaalitaloutta ei ollut edes kaukaisessa horisontissa.

Aukioloajat:
La 26. marraskuuta: klo 10-16
Su 27. marraskuuta: klo 12-16

Liput:
Lapset: 2 euroa
Aikuiset: 4 euroa
Perhelippu: 8 euroa

http://www.pienoisrautatiekerho.fi/
JuhaTelimaa
Lämmittäjä
Posts: 110
Joined: 11.01.2007 16:36

Re: Pienoisrautatiekerho ry:n Joulunäyttely 26.—27.11.2011

Post by JuhaTelimaa »

Muutamia kuvia näyttelystä:
http://www.flickr.com/photos/fremo-fin/ ... 0457/show/

Image[/url]
Ensilumi on satanut joulunäyttelyyn..
User avatar
mudhoney
Lämmittäjä
Posts: 351
Joined: 12.06.2007 13:32

Re: Pienoisrautatiekerho ry:n Joulunäyttely 26.—27.11.2011

Post by mudhoney »

Taustamaisema toi kyllä lisää syvyyttä moduuleihin. Heinäpeltomoduuli näytti hyvinkin mielenkiintoiselta.
Tony
Lämmittäjä
Posts: 173
Joined: 21.03.2007 14:41

Re: Pienoisrautatiekerho ry:n Joulunäyttely 26.—27.11.2011

Post by Tony »

Hienoja olivat radat ja kalustot. Iloinen yllätys oli, että on myös harrastajia jotka harrastavat suomiaiheita Märklinin kiskotuksella ja ohjauksella.

3v. pojan suosikkiradasta löytyi lego-junia ja siellä oli ihan joulupukkikin vierailulla. Onnistunut päivä kaikenkaikkiaan.
Kolmatta kiskoa pitkin perille saakka!
User avatar
mudhoney
Lämmittäjä
Posts: 351
Joined: 12.06.2007 13:32

Re: Pienoisrautatiekerho ry:n Joulunäyttely 26.—27.11.2011

Post by mudhoney »

Tony wrote:Hienoja olivat radat ja kalustot. Iloinen yllätys oli, että on myös harrastajia jotka harrastavat suomiaiheita Märklinin kiskotuksella ja ohjauksella.

3v. pojan suosikkiradasta löytyi lego-junia ja siellä oli ihan joulupukkikin vierailulla. Onnistunut päivä kaikenkaikkiaan.
Kuka muuten oli tuo harrastaja, jolla Märklin-radalla liikkui suomikalustoa?
raptor70
Ratavartija
Posts: 11
Joined: 30.03.2011 10:28

Re: Pienoisrautatiekerho ry:n Joulunäyttely 26.—27.11.2011

Post by raptor70 »

minäkin ihmettelin samaa jo tampereen pienoisrautatiepäivillä,komeata kalustoa...
jartsa

Re: Pienoisrautatiekerho ry:n Joulunäyttely 26.—27.11.2011

Post by jartsa »

JuhaTelimaa wrote:Muutamia kuvia näyttelystä:
http://www.flickr.com/photos/fremo-fin/ ... 0457/show/

Image[/url]
Ensilumi on satanut joulunäyttelyyn..
En kyllä näe tuossa lumenhäivää??
Jokin kompa?
User avatar
Jaska
Asemapäällikkö
Posts: 585
Joined: 09.01.2007 10:58

Re: Pienoisrautatiekerho ry:n Joulunäyttely 26.—27.11.2011

Post by Jaska »

Hienoja kuvia! Kiitos jakamisesta!