Vaxin N-kotirata

N-skaalan pienosrautatiet

Valvojat: jhr, Hermanni

MOU83
Ratavartija
Viestit: 48
Liittynyt: 02.04.2009 16:51

Re: Vaxin N-kotirata

Viesti Kirjoittaja MOU83 »

Kyllä itsekin harrastelen H0:aa, mutta täällä oli asiaan liittyvää juttua.
Päädyissä on kaarrevaihteet, alhaalla matkustaja-asema ja ylhäällä tavara-asema/piha ja tilaa vielä kääntöpöydälle.

Mites muuten ko. kuvassa silmukkarakenteen käyttö rajoittaa yhtä aikaista junien ajamista.
Ja lisäksi tuli mieleen, että miksi muuten kaksikiskosysteemissä eristetyn osan tulee olla pidempi kuin pisimmän junan, koska eivät kaksikiskovaunuissa mitään virtaa kulje, kun pyörät on eristetty toisistaan. Luulisi riittävän, että eristetty kisko-osa on pidempi kuin pisin veturi. Vai onko päätelämäni ihan pielessä?
ealab
Veturinkuljettaja
Viestit: 1185
Liittynyt: 21.09.2007 09:49

Re: Vaxin N-kotirata

Viesti Kirjoittaja ealab »

No, ainakin, kun viimeisessä matkustajatelivaunuissa saattaa telin akselit olla toiselta puoleltaan sähköisesti yhtä puuta, vaunuvalaistus?. Silloin eristys/toinen eristys saattaa olla oikkarissa telin ollessa eristyksen päällä. Myös veturi tekee vastaavaa kiusaa. Ratakaaviossa 2 junaa samassa kaarteessa, eri raiteilla, samaan aikaan, ei. Systeemi nyt sallisi mm. puolenvaihdon junia aikatauluttamalla. Logistiikkaa vaan.
Psi
Lämmittäjä
Viestit: 331
Liittynyt: 24.02.2007 12:32

Re: Vaxin N-kotirata

Viesti Kirjoittaja Psi »

magnuken kirjoitti:Tuossahan on kaksi kääntösilmukkaa. Mielestäni tuohon ratakaavioosi riittää kaksi sellaista vehjettä. Toinen tulisi vasemmalla olevan loivan "S-kirjaimen" kohdalle, joka siis olisi molemmista päistään eristetty. Toinen purkki tulisi sitten oikealle sen alhaalta vinottain vasempaan yläkulmaa kohti menevän suoran kohdalle. Tämä suora olisi siis myös eristettävä.

Näin siis pikaisesti pähkäiltynä, mutta tarkentakaapa muut. Nämä paluusilmukat voivat välistä olla aika kimurantteja eikä aina edes hiffaa kovin helposti, että kyseessä on paluusilmukka!
Jos näissä silmukoissa on kummassakin yhteensä kerrallaan vain yksi juna niin yhdellä purkilla pärjää. Idea on että vain yksi juna kerrallaan saa olla ylittämässä purkin takaisen ja muun rataosan välistä eristystä, muuten suunnanvaihto menee sekaisin kun se ei tiedä kumman mukaan tämä suunnanvaihto tehdään.

-- lisätään vielä että eihän tämä yhdellä moduulilla menekään, kun S-kaarteesta voi ajaa vaihderyhmän kautta diagonaalille, ja silloin juna on yhtaikaa poistumassa S-kaarteesta ja menossa diagonaaliin, ja siksi ei taida onnistua yhdellä moduulilla. --

pekka
MOU83
Ratavartija
Viestit: 48
Liittynyt: 02.04.2009 16:51

Re: Vaxin N-kotirata

Viesti Kirjoittaja MOU83 »

ealab kirjoitti:No, ainakin, kun viimeisessä matkustajatelivaunuissa saattaa telin akselit olla toiselta puoleltaan sähköisesti yhtä puuta, vaunuvalaistus?. Silloin eristys/toinen eristys saattaa olla oikkarissa telin ollessa eristyksen päällä. Myös veturi tekee vastaavaa kiusaa. Ratakaaviossa 2 junaa samassa kaarteessa, eri raiteilla, samaan aikaan, ei. Systeemi nyt sallisi mm. puolenvaihdon junia aikatauluttamalla. Logistiikkaa vaan.
Mutta siis jos vaunuissa ei ole valaistusta niin silloinko voisi eristetty osa olla lyhyempi kuin pisin juna. Ja missä matkustajatelivaunuissa muuten voi olla telin akselit toiselta puoleltaan "samaa puuta". Mikäli eristetty osuus olisi mahdollisimman lyhyt niin junien yhtä aikainen ajaminen radalla olisi tällöin helpompaa.
Mahdollisesti rakennettavassa radassa tulisi päädyt olemaan erilaiset kuin lähetetyssä ratakaaviossa on esitetty. Katsellaan sitten varsinaista rataa, kun sen saan piirrettyä.
ealab
Veturinkuljettaja
Viestit: 1185
Liittynyt: 21.09.2007 09:49

Re: Vaxin N-kotirata

Viesti Kirjoittaja ealab »

Tällaisia telejä on ainakin H0- Rocon ekslusive- sarjan matkustavaunuissa, niissä täyspitkissä. Molemmissa teleissä kummankin puolen pyörät ovat sähköisesti yhdessä, akselit ovat eristetyt, mutta akselien kärkilaakerit ovat laakeroitu telin metalliosaan, kunkin telin sivussa. Ja vielä kustakin telin sivusta yhteys saman vaunun toiseen teliin.
Psi
Lämmittäjä
Viestit: 331
Liittynyt: 24.02.2007 12:32

Re: Vaxin N-kotirata

Viesti Kirjoittaja Psi »

MOU83 kirjoitti:Mutta siis jos vaunuissa ei ole valaistusta niin silloinko voisi eristetty osa olla lyhyempi kuin pisin juna. --
Enpä usko, kun metallinen pyörä eristyksen ylittäessään kuitenkin hetkeksi yhdistää kiskon päät eristyksen yli.

pekka
jhr
Asemapäällikkö
Viestit: 409
Liittynyt: 07.02.2006 18:34

Re: Vaxin N-kotirata

Viesti Kirjoittaja jhr »

Toimiiko tuossa luupissa yksi purkki? ja entäs jos juna on pidempi kuin luupin pituus eli vaunut jää luupin ulkopuolelle?
Vai pitäiskö eristettää koko esim alimmainen raide ja luuppi?
niin ja kyse on digiradasta ja N
Liitteet
lappeenranta3.jpg
lappeenranta3.jpg (21.66 KiB) Katsottu 4011 kertaa
Markusstr

Re: Vaxin N-kotirata

Viesti Kirjoittaja Markusstr »

Hieno oli rata. Toivottavasti omastakin radasta tulis hieno :) .
ealab
Veturinkuljettaja
Viestit: 1185
Liittynyt: 21.09.2007 09:49

Re: Vaxin N-kotirata

Viesti Kirjoittaja ealab »

Tuo pyörien tekemä oikkari pitkittäiseristyksiin (kiskojen päiden välinen) vähän riippuu. Jos pyörät ovat akseleistaan eristetyt, niin pitk.eristyksen pituus voisi olla luokkaa 2-3mm. Silloin ei tapahdu mitään yhdistämisiä. Mutta jos telissä vaikka vain toisen puolen pyörät ovat ilman eristyksiä ja telirunko/laakerit metallia, silloin sen puolen pitk.eristys on oikkarissa akselivälin verran. Tuossa aiemmin oli Rocon vaunuista, joiden telit ovat juuri johtavia, valoja varten, vieläpä molemmat päät keskenään. Siinä onkin oikkaria koko vaunun mitalla.
Tämä näkyy mm. siten, kun veturia ajetaan sähköttömälle osuudelle, veturin perässä em. vaunuja, niin veturipa jatkaa menoaan, koska vaunut tavallaan sulkevat eristyksen sähkön jatkaessa vaunun kautta "kylmälle" osuudelle.
Kannattaa välttää, analogiradalla ainakin, vaunuja, joissa on valaistusta. Ja käyttää mieluusti täysin eristettyjä pyöräkertoja metallirunkovaunuissa. Näin olen käsittänyt.
Vastaa Viestiin