3 ajolaitteen analogirata

[Viller]

Rakentelen analogirataa, jossa on kolme ajolaitetta. Yhdellä ajetaan varikkoa ja kahdella muulla kummallakin omaa rataa.
Varikolta pääsee kummallekin radalle.
Sähköoppi ei ole täysin hallussa, mutta jossain määrin kuitenkin.
Kaavio sähköistyksestä on kuvassa sähkö1.jpg

Junan siirtyminen ajolaitteen alueelta toiselle on nyt huolena.
Toimiiko rata1.jpg:n mukainen yksinkertainen systeemi vai pitäisikö laittaa esim sähkö2.jpg:n mukainen kytkin,
jolla varikolle voidaan kytkimellä vaihtaa jonkun muun ajolaitteen virta?
Näin siis siinä tilanteessa, kun junaa ollaan ajamassa varikolta radalle 1 tai 2.
(Kuvassa on yritetty esittää kytkin, jolla varikolle valitaan virta joko ajolaitteesta "2", "V" tai "1".

Ville

[magnuken]

Itselläni oli joskus 1960-luvulla Märklin rata jaettuna kolmeen eristettyyn lohkoon, missä jokaisella lohkolla oma muuntajansa. Koska kytkimiä minulla ei ollut käytössäni, niin oli tärkeätä, että kaikki muuntajat olivat samassa vaiheessa (vaihtovirtavehkeitä) ja kun veturilla ajoi eristyskohdan yli oli myös hyvä pitää molempien asianosaisten muuntajien nopeudensäätimet samassa asennossa.

Jos muuntajat eivät ole samassa vaiheessa niin eristyskohdassa tulee oikari ja jännite pahimmassa tapauksessa on +-32 VAC. Jos kyseessä tasavirtavehkeet (esim. Fleischmann) niin sama pätee niihinkin. Napaisuuden on syytä olla sama ja nopeudensäätimet eristyskohtaa ylittäessä samassa asennossa, kuten tietenkin myös myös muuntajien suunnanvaihtokytkimien.

Tällaisissa rakennelmissa on sähköturvallisuuden kannalta tärkeätä pitää kaikkien muuntajien pistotulpat aina liitettynä sähköverkon pistorasiaan. Jos jonkun muuntajan pistotulppa makaa irrallaan lattialla, niin siitä voi pahimmassa tapauksessa saada ihan normi 240 V sähköiskun.

Jos nyt tuollaista analogiratkaisua alkaisin rakentamaan, niin todennäköisesti käyttäisin kolmeasentoisia kytkimiä (on1-off-on2) riittävän pitkin "suoja-aluein". Siis kytkimen asennossa off koko suoja-alue on virraton.

Asiasta on aikaisemmin keskusteltu mm. tässä säikeessä:
http://www.sisulan.net/veturitalli/view ... f=16&t=473

[ealab]

Tässä jotain ajatuksen tynkää: Kaavion mukaisesti kulkutiet: a-b; c; a-c; d-e; d-c. Vaihteiden käännöt sen mukaan......

[ealab]

2 voisi olla hyvä kytkentä. Siinä ei muut säätimet kiusaa. Ja oikeastaan säädinvalinnan voisi samaan tapaan myös tehdä suoraan vaihteiden asennosta* riippuvaiseksi. Lukuunottamatta kulkutieperusvaihtoehtoja muut olisivat: ylhäältä varikolle, alhaalta varikolle, näiden säätimillä. Perusvaihtoehdossa vain kylmä osuus c:ltä ennen ekaa vaihdetta. Yläkulkutie suoraan, molemmat vaihteet suorilla. Jos ylhäältä varikolle, molemmat vaihteet käyrille, alin vaihde suorilla. Jos alhaalta varikolle, molemmat ylävaihteet suorille. Etc. *Vaihdekoskettimen ohjaama rele, sen koskettimet.

[jartsa]

Analogisesta käytöstä ei ole ollut yli 20-vuoteen paljoakaan kokemusta enään.
Sähkölait toimivat digissä edelleen,kuten analogissa.
Dc-radassa kiskojen napaisuus pitää olla sama,jokaisessa erillisessä virtapiirissä kiskojen eristyksestä huolimatta.
Tämä ilmenee lähinnä "pingpong" efektinä veturilla ylittäessä toisistaan eristetyt virtapiirit,elikkä alkaa vatkata ees-taas virtapiirien väliä.
Toinen mahdollisuus onkin se:muuntaja1 on asetettu hitaalle ajolle ja muuntaja2 on "nupit kaakossa",virtapiirin ylittäessä veturi säntää menemään
täyttä hönkää!

[magnuken]

Ja ehkäpä se pahin sattumus noissa analogisissa "monimuuntaja-ratkaisuissa" on se kun joku saa itsensä henkiltä tai ainakin kammiovärinään siitä vapaana retkottavasta yhden muuntajan (virtalähteen/ajolaitteen) pistotulpasta. Missä siis pahimmassa tapauksessa voi olla ihan 240 V vaihtovirtajännite!

Tällainen tapaus kävi aikoinaan eräälle kaverille takavuosina eräässä Tampereen Märklin kerhossamme, no onneksi hän selvisi nopean keskussairaalaan pääsyn myötä siitä kammiovärinästään! Tämän tapahtuman jälkeen ymmärsimme todellakin ohjeistaa miten noiden useiden muuntajien kautta käytettäviä ratoja hanskataan!

[jartsa]

Lisään tähän vielä mikäli on kyse Märklinistä,et maininnut tätä vaihtoehtoa.
Suht samat "sähkölait" pätee myös AC-käyttöön.
Ainoa pahempi asia onkin AC-käytössä,mikäli muuntajan toisiokäämit on kytkettynä toisen muuntajan vastaaviin suoraan tai kytkimen avulla.
Ekan muuntajan kytkettyäsi (220V)seinäsähkön-verkkoon,myös sen toisen muuntajan kytkemättömästä töpselistä saa sen saman ilmiön kun tunkemalla sormet pistorasiaan.Tukka nousee pystyyn!

[ealab]

Niinpä! Tässä syy: 240V/12V>12V/240V. Ja jos olisi 240V/12V> 4V/400V. Nuo matalajännitepuolet noissa säädöissä. Johtuu siitä, että muuntajassa on käämikierroksia n. määrä/voltti. Siis vastaavasti 240V/12V> 240V/1V, suuruusluokaltaan. Pelataan siis muuntosuhteilla. Ongelmaa ei ole erilaisissa DC-säätimissä, varsinkin kun säätimet ovat kukin muuntajissa erillisillä toisiokäämeillä/erillisillä muuntajilla.
Tuossa piirroksessani, kun kulkutie on a>c ja jos alin vaihde olisi myös d>c, se olisi ns. viholliskulkutie. Sitä ei sallita oikeissa. Esim. jos a:lla olisi tulo-opastin, siihen ei saisi AJA-opastetta, ennenkuin vain nuo kaikki esimerkin vaihteet olisivat oikein ja lukittuina. Tuo lukitus onkin toinen juttu.

[jartsa]

Rakentelen analogirataa, jossa on kolme ajolaitetta. Yhdellä ajetaan varikkoa ja kahdella muulla kummallakin omaa rataa.
Varikolta pääsee kummallekin radalle.
Sähköoppi ei ole täysin hallussa, mutta jossain määrin kuitenkin.
Kaavio sähköistyksestä on kuvassa sähkö1.jpg

Junan siirtyminen ajolaitteen alueelta toiselle on nyt huolena.
Toimiiko rata1.jpg:n mukainen yksinkertainen systeemi vai pitäisikö laittaa esim sähkö2.jpg:n mukainen kytkin,
jolla varikolle voidaan kytkimellä vaihtaa jonkun muun ajolaitteen virta?
Näin siis siinä tilanteessa, kun junaa ollaan ajamassa varikolta radalle 1 tai 2.
(Kuvassa on yritetty esittää kytkin, jolla varikolle valitaan virta joko ajolaitteesta "2", "V" tai "1".

Ville

Tuossa analogisessa touhussa menee hermot nopeasti,useampaa virtakytkintä ees-taas napsutellessa.
Mikäli mahdollista,siirry suoraan digiohjaukseen.On helpompi.

[ealab]

Kerrataan vielä, että AC-radoilla, missä ajosähköt tulevat suoraan muuntajilta, on tärkeätä pitää jokaisen muuntajan verkkopistoke pistorasiassa, tai sitten muuten kosketussuojattuna. Tasasähköradoissa ei tätä ongelmaa ole. Yksinkertaisimmillaankin ajomuuntajan toisio on kokoaaltotasasuunnattu, tasasuuntaajan läpi virta ei kulje "väärään", muuntajan suuntaan. Tapahtuu vain muuta kummaa, jos vaihto-, tai tasasähköä syötetään tasasuuntaussiltaan päin. Jos siltaan, sen miinukseen ajetaan plussaa, se kulkee sillan läpi syöttävän miinukseen. Virtatiellä on vain tuon sillan kaksi sarjadiodia rinnankytkettyinä. Virtaa kulkee, mikä syöttävästä lähtee.
Näin voi yleensä koko siltaa tarvittaessa käyttää jännitteenalentajana, pudottaa n. 1,2V ilman virranrajoitusta. Tai puoli siltaa 0,6V, siitä saa 2 rinnankytkettyäkin diodia. Sillan virtakestoisuus huomioitava.
Ps. Digikapistukset hoituvatkin näpyttelemäti?

[Viller]

2 voisi olla hyvä kytkentä. Siinä ei muut säätimet kiusaa. Ja oikeastaan säädinvalinnan voisi samaan tapaan myös tehdä suoraan vaihteiden asennosta* riippuvaiseksi. Lukuunottamatta kulkutieperusvaihtoehtoja muut olisivat: ylhäältä varikolle, alhaalta varikolle, näiden säätimillä. Perusvaihtoehdossa vain kylmä osuus c:ltä ennen ekaa vaihdetta. Yläkulkutie suoraan, molemmat vaihteet suorilla. Jos ylhäältä varikolle, molemmat vaihteet käyrille, alin vaihde suorilla. Jos alhaalta varikolle, molemmat ylävaihteet suorille. Etc. *Vaihdekoskettimen ohjaama rele, sen koskettimet.

2:een (eli sähkö2.jpg) olen nyt päätymässä. Siinä ei tarvita välttämättä suoja-alueita tai oikeastaan koko varikkorata on tavallaan suoja-aluetta. Kytkinten määräkin on näin minimissään eli vain yksi kolmeasentoinen kytkin, jolla määrätään minkä muuntajan virta menee varikkoradalle.
Varikkorataa ohjataan varikon muuntajalla siihen asti, kunnes on aika siirtyä radalle 1 tai 2. Varikon muuntaja asetetaan tällöin nollille ja kytkimellä valitaan radan 1 tai 2 muuntaja myös varikkoradalle. Tällöin tietysti on hyvä myös sen radan muuntajan olla nollilla.
Aijai, yksinkertaista.

Vaihteiden asennosta riippuvainen säädinvalinta menee taidoilleni liian monimutkaiseksi, oikeastaan haluankin pitää ohjauksen simppelinä.

[PeS]

2:een (eli sähkö2.jpg) olen nyt päätymässä. Siinä ei tarvita välttämättä suoja-alueita tai oikeastaan koko varikkorata on tavallaan suoja-aluetta. Kytkinten määräkin on näin minimissään eli vain yksi kolmeasentoinen kytkin, jolla määrätään minkä muuntajan virta menee varikkoradalle.

Olen toteuttanut ratani samalla periaatteella, eli kolmiasentoisilla kytkimillä. Miinus-johtimen toteutin "yhteismaaratkaisulla" eli radan alle on asennettu silmukan muodostama kaikille pätkille yhteinen johdin (=kupariköysi). Tällä tavalla pätkiin kytketty miinus-johdin voidaan juottaa kiinni mihin tahansa kohtaa kupariköyttä ilman, että joudutaan tekemään pitkiä vetoja radan alla.

Pilkoin asemat ja linjat hyvinkin lyhyisiin eristettyihn osuuksiin. Tämä lisää operoinnin dynaamisuutta, kun joku pätkä voidaan kytkeä pimeäksi vaikka veturin seisottamista varten ja silti operoida ympäriillä. Tarvittaesa voin ajaa samalla asemalla vaikka kahdella junalla yhtä aikaa — esim. "lännestä" saapuva juna voidaan ohjata raiteelle yksi ja samaan aikaan "idästä" saapuva juna raiteelle kaksi. Voin myös valita kulkureitit katkaisijoiden avulla: ajolaite 1 lähettää junan aseman A raiteelta 1 aseman B-raiteelle 2. Kun kyseisen reitin katkaisijat on varattu tässä tapauksessa ajolaitteelle 1, voidaan muilla pätkillä haluttaessa operoida vapaasti ajolaitteella 2. Idea selvinnee oheisesta kuvasta.

[PeS]

2:een (eli sähkö2.jpg) olen nyt päätymässä. Siinä ei tarvita välttämättä suoja-alueita tai oikeastaan koko varikkorata on tavallaan suoja-aluetta. Kytkinten määräkin on näin minimissään eli vain yksi kolmeasentoinen kytkin, jolla määrätään minkä muuntajan virta menee varikkoradalle.

Olen toteuttanut ratani samalla periaatteella, eli kolmiasentoisilla kytkimillä. Miinus-johtimen toteutin "yhteismaaratkaisulla" eli radan alle on asennettu silmukan muodostama kaikille pätkille yhteinen johdin (=kupariköysi). Tällä tavalla pätkiin kytketty miinus-johdin voidaan juottaa kiinni mihin tahansa kohtaa kupariköyttä ilman, että joudutaan tekemään pitkiä vetoja radan alla.

Pilkoin asemat ja linjat hyvinkin lyhyisiin eristettyihn osuuksiin. Tämä lisää operoinnin dynaamisuutta, kun joku pätkä voidaan kytkeä pimeäksi vaikka veturin seisottamista varten ja silti operoida ympäriillä. Tarvittaesa voin ajaa samalla asemalla vaikka kahdella junalla yhtä aikaa — esim. "lännestä" saapuva juna voidaan ohjata raiteelle yksi ja samaan aikaan "idästä" saapuva juna raiteelle kaksi. Voin myös valita kulkureitit katkaisijoiden avulla: ajolaite 1 lähettää junan aseman A raiteelta 1 aseman B-raiteelle 2. Kun kyseisen reitin katkaisijat on varattu tässä tapauksessa ajolaitteelle 1, voidaan muilla pätkillä haluttaessa operoida vapaasti ajolaitteella 2. Idea selvinnee oheisesta kuvasta.

[ealab]

"Yhteismaa"- ratkaisu toimii hyvin. Siinä voi olla koko höskän "miinukset". Edellytyksenä tietenkin, että eri virtalähteet ovat kukin täysin erillisiä. Silloin ei synny kummallisia virtareittejä, -silmukoita. Raiteiden ja vaihteiden sähköisesti yhtenäinen "miinuskisko" on oikeastaan paluuvirtakisko, tai -reitti, voidaan "maadoittaa" sieltä täältä tuohon "miinuslenkkiin". Myös valaistusten, jne. Ja ei sitten ole mitään väliä, kummin päin jonkin yksittäisen ajovirtalähteen ajovirta kulkee. Sitä ei muut virtalähteet sotke.
"Miinuskisko" näin siksi, että siinä voi olla jonkin virtalähteen(ajosäätimen) plussakin. Kuvassa yksinkertainen periaatekaavio.